Siirry sisältöön
Kartta

Visit Tampereen uudeksi toimitusjohtajaksi on nimitetty matkailujohtaja Jari Ahjoharju. Ennen Visit Tampereen matkailujohtajan roolia Ahjoharju on toiminut johtotehtävissä muun muassa Visit Finlandilla, Finnairilla ja matkatoimisto Areassa.

Ahjoharju aloittaa uudessa tehtävässään 1.7.2022. Nykyinen toimitusjohtaja Harri Airaksinen siirtyy yhtiön hallituksen puheenjohtajaksi. Airaksinen jatkaa edelleen Business Tampereen toimitusjohtajana.

– Olen iloinen uudesta tehtävästäni Visit Tampereen johdossa. Tampereen matkailu on  hyvässä nosteessa ja olemme jo nyt suosituin matkailukaupunki kotimaassa. Asemamme vahvistuu entisestään, kun saamme vielä kansainvälisen matkailun heräämään ja kokousmatkailun kasvuun. Lähtökohdat ovat siis hyvät, linjaa Jari Ahjoharju.

Visit Tampere on vakiinnuttanut asemansa matkailualan edistäjänä ja edunvalvojana Tampereen seudulla. Tampere on edelleen yksi Suomen kiinnostavimmista elämys- ja tapahtumakaupungeista haastavan pandemia-ajan jälkeen. Pirkanmaa on toiseksi suurin matkailualan työllistäjä Suomessa.

– Haluan kiittää väistyvää toimitusjohtajaa Harria viiden vuoden menestyksekkäästä Visit Tampereen johtamisesta. Yhtiö perustettiin kolmesta eri organisaatiosta ja johdit sen alueen matkailutoimijoiden tunnustamaksi yhteiseksi kehittämisorganisaatioksi. Sinulla on hyvä vaihe siirtyä tukemaan Visit Tampereen työtä hallituksesta käsin, toteaa väistyvä hallituksen puheenjohtaja Timo Mäki-Ullakko.

– Siirryn hallituksen puheenjohtajaksi hyvillä mielin, koska olemme juuri päivittäneet matkailustrategian vastaamaan tämän ajan haasteita. Meillä on osaava henkilöstö ja erinomaiset kumppaniyritykset. Tampereen seutu on erittäin vetovoimainen ja meiltä löytyy eväät kansainvälisen matkailun kasvuun. Tuleva rooli Visit Tampereen hallituksen puheenjohtajana tuo jatkuvuutta ja yhteenkuuluvuutta emoyhtiön kanssa, Business Tampereen toimitusjohtajana jatkava Harri Airaksinen kommentoi.

Lisätietoja:

Harri Airaksinen
toimitusjohtaja (30.6.2022 asti)
040 504 1215
harri.airaksinen@visittampere.fi

Jari Ahjoharju
toimitusjohtaja (1.7.2022 alkaen)
040 063 8696
jari.ahjoharju@visittampere.fi