Hotellilegenda Grand Hotel Tammer juhlii monipuolisesti 90-vuotisjuhlavuottaan - Visit Tampere

Hotellilegenda Grand Hotel Tammer juhlii monipuolisesti 90-vuotisjuhlavuottaan

10.01.2019

Grand Hotel Tammer teki paluun kansainvälisesti arvostetuksi hotelliksi – hotellilegenda juhlii monipuolisesti 90-vuotisjuhlavuottaan

 

Radisson Blu Grand Hotel Tammer täyttää tänä vuonna 90 vuotta ja juhlistaa merkkivuottaan lukuisilla tapahtumilla. Niiden myötä hotellivierailla ja kaupunkilaisilla on mahdollisuus sukeltaa Tammerin rikkaaseen ja maineikkaaseen menneisyyteen. Tapahtumavuosi käynnistyy Tuhansien tarinoiden muisteluilloilla, joissa kerätään talteen sekä rakennukseen että siellä vierailleisiin henkilöihin liittyviä tarinoita. Ensimmäinen muisteluilta on keskiviikkona 23. tammikuuta.

 

Vuonna 1929 Tampereella valmistui useita merkittäviä rakennushankkeita – silloin avattiin mm. Pyynikin näkötorni, Hämeensilta sekä Tampereen Teknillisen Seuran talo eli Grand Hotel Tammer. Tammerin suunnitteli kaupunginarkkitehti Bertel Strömmer. Siitä haluttiin alusta alkaen tehdä kansainvälinen luksushotelli, ja sen piti näkyä kaikessa – aina ruokailuvälineitä myöten. Monet tuolloin Ranskasta tuoduista tyylihuonekaluista ja pöytähopeista on käytössä hotellissa yhä tänään.

 

Hotellin toiminnan käynnistyminen ajoittui traagiseen ajankohtaan, sillä Kuru-laiva oli juuri vajonnut yhdentoista boforin tuulessa Näsijärven aaltoihin. Hotellissa vietettiin tämän takia melko vaatimattomat avajaiset. Alkuvuodetkaan eivät olleet helppoja. Toiminta käynnistyi pula-aikaan, jolloin puutetta oli lähes kaikesta. Esimerkiksi perunat olivat tuohon aikaan harvinaista herkkua, ja niitä salakuljetettiin keittiöstä servietteihin käärittynä salissa ruokailevalle herrasväelle.

 

Upea rakennus henkilökuntineen antoi vaikeina aikoina puitteet arjesta irrottaville elämyksille. Grand Hotel Tammer ja sen kulinaarisia nautintoja tarjoava ravintola ovat olleet monille perheille merkittäviä paikkoja jo useiden sukupolvien ajan. Hotellissa on myös kuvattu paljon elokuvia, ja siellä on vieraillut runsaasti historiasta tuttuja henkilöitä, kuten F. E. Sillanpää, marsalkka Mannerheim, Juri Gagarin, Kalle Päätalo ja Juice Leskinen. Joskus vieraat viihtyivät niin hyvin, ettei seuraamuksilta vältytty. Näin kävi mm. Lauri Törnin jääkäreille, jotka saivat ikuisen porttikiellon Tammeriin vuonna 1946.

 

Tänä päivänä Grand Hotel Tammer on jälleen kansainvälisesti merkittävä hotelli. Se liitettiin maailmanlaajuiseen Radisson Blu -ketjuun vuonna 2016, ja on nauttinut alusta asti ketjun Pohjoismaisten hotellien korkeimmasta asiakastyytyväisyydestä.

 

– Tammer on lunastanut ne odotukset, jotka sille asetettiin sen muuttuessa Radisson Blu Hotelliksi. Tammer on ainutlaatuinen hotelli, jolla on selkeä oma paikkansa osana Radisson Blu Hotellien tarjontaa Suomessa. Tammerille vahva kansainvälinen yhteys on ollut vahvuus. Historiansa ja lukuisten tarinoidensa kautta se tarjoaa erilaisen näkökulman Radisson Blu Hotellien tarjontaan lisäten mielenkiintoa koko brändiä kohtaan. Samanaikaisesti Tammer on säilyttänyt vahvan asemansa tamperelaisten sydämissä lämminhenkisenä ja laadukkaana kohtaamispaikkana, josta kaupunkilaiset ovat silminnähden ylpeitä, iloitsee Suomen Radisson Blu Hotellien maajohtaja Timo Vepsäläinen.

 

– Tammer tunnetaan erityislaatuisena juhlatalona ja monenlaisten kulttuuritapahtumien näyttämönä. Tammerin signature-juhlapöydät – vappu- ja joululounaat, ovat sesonkien kohokohtia monille. Samaa jäljittelemätöntä tunnelmaa haetaan myös yritystapahtumille. Kun tilaisuudella on merkitystä, se tuodaan Tammeriin, kertoo Radisson Blu Grand Hotel Tammerin hotellinjohtaja Jaana Kariskoski.

 

Hotellivieraat ja kaupunkilaiset ovat juhlavuoden kunniavieraita

 

Kaupungin ylpeyden merkkivuotta juhlistetaan kuluvan vuoden aikana monin eri tavoin. Tapahtumavuosi käynnistyy Tuhansien tarinoiden muisteluilloilla 23.1.2019. Niissä seremoniamestarina toimii tamperelainen viihdetaiteilija Fredi Lilius, jolla on paljon omakohtaista kokemusta ja jännittäviä muistoja Tammerista.

 

– Muisteluiltoihin ovat lämpimästi tervetulleita kaikki hotellissa vierailleet ja työskennelleet henkilöt. Jokainen tarina on tärkeä osa Tammerin historiaa ja sitä, millaiseksi hotelli on muovautunut vuosikymmenten saatossa. Keräämme ainutlaatuista historiaa talteen ja teemme sitä koko kaupungin voimin. Luvassa on varmasti aiemmin kuulemattomia tarinoita sekä mielenkiintoista paikallishistoriaa, lupaa Jaana Kariskoski.

 

– Tampereen vetovoimaisuus matkailukaupunkina on kasvanut merkittävästi, ja kaupungin keskustaan avautuu uusia hotelleja lähivuosina. Grand Hotel Tammerin vetovoima tulevaisuudessakin perustuu sen rikkaaseen historiaan ja tarinoihin, joiden arvo vain kasvaa vuosien saatossa. Asiakkaamme kehuvat jatkuvasti myös Tammerin uniikkia miljöötä ja tunnelmaa sekä henkilökohtaista palvelua. Niistä haluamme olla kansainvälisesti tunnettu myös tulevaisuudessa, sanoo Jaana Kariskoski.

 

Lisätiedot:
Jaana Kariskoski, hotellinjohtaja, Radisson Blu Grand Hotel Tammer, jaana.kariskoski@radissonblu.com, p. 040 864 1486
Timo Vepsäläinen, SOK:n kansainvälisen hotelliliiketoiminnan liiketoimintajohtaja ja Radisson Blu Suomen maajohtaja, Sokotel Oy, timo.vepsalainen@radissonblu.com, p. 050 401 2318

Tuhansien tarinoiden muisteluillat: 23.1., 20.2. ja 9.4.2019

www.radissonblu.com/fi/hotel-tampere

 

Radisson Blu -hotelliketju kuuluu Radisson Hotel Groupiin, joka on yksi maailman nopeimmin kasvavista hotelliryhmittymistä. Ryhmään kuuluvat Radisson Blu Hotellien lisäksi Radisson Collection, Radisson, Radisson RED, Park Plaza, Park Inn by Radisson, Country Inn & Suites by Radisson sekä prizeotel-hotellit. Radisson Hotel Groupilla on toiminnassa ja rakenteilla yli 1 400 hotellia ympäri maailmaa. Radisson Blu Hotelleja on Suomessa kahdeksan, joista neljä Helsingissä sekä yksi Espoossa, Turussa, Tampereella ja Oulussa. Hotellit ovat keskittyneet tarjoamaan yksilöllisiä elämyksiä, ja yhteistä niille on kansainvälisesti palkittu palvelun laatu. Kaikki Suomen hotellit ovat Green Key -sertifioituja. Radisson Hotel Group on valittu jo yhdeksänä vuonna peräkkäin maailman eettisimpien yritysten joukkoon.

Sokotel Oy on SOK:n matkailu- ja ravitsemisliiketoimintaa harjoittava tytäryhtiö, joka operoi Suomessa seitsemää Radisson Blu Hotellia ja neljäätoista Sokos Hotellia. Sokotel Oy toimii pääkaupunkiseudulla, Tampereella, Oulussa ja Vaasassa. Radisson Blu Marina Palace Hotellin liiketoiminnasta Turussa vastaa Turun Osuuskauppa.

Lisää uutisia

21.03.2019
Pirjo Puukka edusti Visit Tamperetta maailman suurimmilla matkailumessuilla Berliinissä maaliskuun alussa. Olimme mukana Visit Finlandin osastolla yhdessä läntisen Järvi-Suomen kumppaneidemme Lahden, Jyväskylän ja Hämeenlinnan seutujen kanssa.
21.03.2019
Visit Tampereen uuden matkailujohtajan tervehdys Tampereen seudun matkailutoimijoille.
20.03.2019
Tampereen keskustaan saadaan vielä maaliskuun aikana yhdeksän isoa kosketusnäyttöä, jotka on toteutettu Visit Tampereen ja Smart Tampereen Opastamisen ekosysteemi -hankkeen yhteistyönä.