Suomen vetovoimatekijät ja Visit Finlandin uudet asiakassegmentit - Visit Tampere

Suomen vetovoimatekijät ja Visit Finlandin uudet asiakassegmentit

17.11.2017

Tutkimuspäällikkö Katarina Wakonen kertoi 16.11.2017 ”What’s Up with our travelling customers” -tilaisuudessa Visit Finlandin uusista asiakassegmenteistä, jotka pohjautuvat syksyn aikana tehtyyn kansainväliseen kuluttajatutkimukseen.

Asiakasdatan tutkimusyritys Nepa toteutti tutkimuksen Lontoossa, Manchesterissa, Berliinissä, Tokiossa, Osakassa, Pekingissä ja Shanghaissa. Wakosen mukaan kuluttajien käyttäytyminen on viimeisen viiden vuoden aikana muuttunut ja moderni humanisti -kohderyhmän tarkennukseksi haluttiin konkreettisempia työkaluja myynninedistämiseen ja markkinointiin. Tavoitteena oli löytää tarkkoja kuluttajasegmenttejä, jotta heille olisi helpompaa ja tehokkaampaa kommunikoida Suomesta. Uudet asiakassegmentit mahdollistavat myös tehokkaamman yhteistyön Visit Finlandin ja kumppaneiden välillä.

Uudet asiakassegmentit

  1. Nature Wonder Hunters eli Luonnonihmeiden metsästäjät, kiinnostuksen kohteet mm: valoilmiöt, yötön yö, revontulet, yksittäiset kokemukset, kerran elämässä -hetket.
  1. Nature Explorers eli Luontonautiskelijat: hitaampi luonnon kokeminen, rauhallisuus, hiljaisuudesta nauttiminen.
  1. Activity Enthusiasts eli Aktiiviset seikkailijat: vauhdikkaat urheilulajit, extreme, monipuolinen tekeminen lomalla, hyvä energia, erilaisuus.
  1. Comfort Seekers eli Suomalaisen luksuksen etsijät: henkinen hyvinvointi, erikoinen majoitus, husky- ja porosafarit, kevyempi liikkuminen, enemmän rahaa käytössä kuin muissa kohderyhmissä.
  1. Authentic Lifestyle Seekers eli Aitouden etsijät: paikalliset museot, tapahtumat, ruokakulttuuri, sauna, sekä maaseutu että kaupunki kiinnostavat.
  1. City Breakers eli Kaupunkilomailijat: kaupunkikokemus, museot, designalueet, ruokakulttuuri, paikalliset tapahtumat ja nähtävyydet, kaupungin tarina.

Samalla kun kuluttajatutkimus tehtiin, kysyttiin myös Suomen yleisimagosta. Kaikissa maissa nousivat esiin kylmyys, lumi, järvet, muumit, revontulet ja Helsinki. Kun kysyttiin miten kiinnostava Suomi olisi matkailukohteena kesällä esittäen samalla sekä talvi että kesäkuvia, kesä herätti yhtä paljon kiinnostusta kuin talvi. Saksalaisten vastauksissa kesä korostui eniten: 82% oli kiinnostunut kesästä ja 57% talvesta. Myös japanilaisista kesä oli kiinnostavampi kuin talvi. Järvi-Suomeen ja kesäsesonkiin kohdistuu siis suurta kiinnostusta maailmalta, viesti tarjonnasta pitää vain saada kohderyhmille perille.

Tutkimuksessa kysyttiin myös, mikä on Suomessa uniikkia verrattuna esim. muihin Pohjoismaihin? Missä voitamme kilpailijat vastaajien mielestä? Eniten vastatuissa kilpailuvalteissamme korostuu luonto:

  1. Revontulet
  2. Paikallisen luonnon kokeminen
  3. Luonnonpuistot
  4. Järvet
  5. Talven kokeminen

Brittivastaajien keskuudessa vahvimmat mielikuvat olivat kylmyys, lumi, Helsinki, Lappi, talvi, järvet ja Suomen kovin kilpailija Pohjoismaihin suuntautuvalla matkalla Norja. Saksalaisilla vastaajilla Suomesta mieleen tulivat järvet, luonto, sauna, kylmyys, lumi, Helsinki, kauneus, kovin kilpailija oli Ruotsi. Japanilaisten mielessä Suomea edustivat muumit, revontulet, joulupukki, kylmyys, vuonot ja saunat: Pohjoismaista Suomi on matkakohteina ykkönen. Kiinassa Suomesta mieleen tulivat eksoottisuus, joulupukki, Nokia, ruokakulttuuri, järvet ja jää. Kiinassa Suomi oli selkeästi tuntemattomampi kuin muissa kyselyn kohdemaissa.

Nämä uudet asiakassegmentit ja niiden myötä määritellyt myyntivaltit ohjaavat kaikkia

Visit Finlandin tuotesisältöjä ja markkinointitoimenpiteitä vuodesta 2018 alkaen. Niitä hyödynnetään ohjelmien ja projektien tuotekehityksessä ja tuotteistamisessa, sekä markkinointisisältöjen ja viestien luomisessa. Segmenteistä on tulossa kohderyhmäopas elinkeinon käyttöön keväällä 2017 ja VF Akatemian valmennuskokonaisuus huhtikuussa 2018.

Voit tutustua vielä tarkemmin tutkimukseen, erillisiin asiakassegmentteihin ja eri maiden profiileihin Visit Finlandin sivuilla.