Vapaa-ajanmatkailijat suuntaavat mielellään Tampereelle - Visit Tampere

Vapaa-ajanmatkailijat suuntaavat mielellään Tampereelle

01.07.2020

Majoituspaikkojen käyttöaste kovassa nousussa 

 

Kesäkuun lopussa tamperelaismajoituspaikkojen käyttöaste oli korkeampi kuin Suomessa keskimäärin.

 

Poikkeuksellisen kevään jälkeen kotimaanmatkailu houkuttelee suomalaisia. Toukokuun lopussa majoituspaikkojen käyttöaste Tampereella oli 5,1 prosenttia. Kuukautta myöhemmin käyttöaste oli jo 41 prosenttia. Koko Suomen osalta vastaavat luvut ovat toukokuun lopussa 5,6 prosenttia ja kesäkuun lopussa 31,7 prosenttia.

Kokonaisuudessaan Tampereen majoituksen käyttöasteet ovat keskimääräistä tasoa koko Suomeen verrattuna.

 

– Tampereen matkailukesä näyttää valoisalta ja hotellien käyttöasteet ovat nousseet merkittävästi, jopa 40 prosenttia, toukokuun lopusta. Kiinnostus näkyy myös sivustomme kävijämäärissä, jotka ovat jo lähes edellisvuoden tasolla ja kävimäärien kasvua kehittänyt iso kotimaan kampanja. Tampereella on heinäkuusta kovat odotukset ja kotimaan vapaa-ajan matkailijat sekä paikalliset nousevat merkittävään rooliin elpymisessä, toteaa Visit Tampereen markkinointi- ja kumppanuusjohtaja Noora Heino.

 

Matkailijat tekevät spontaaneja päätöksiä

 

Tampereen seudun majoituspaikoista suurin osa on jo avautunut. Visit Tampere on kerännyt sivuilleen avoinna olevia majoituspaikkoja matkailijoiden avuksi.

Courtyard by Marriot Tampere City hotellin hotellinjohtaja Ville Virkki on varovaisen toiveikas kesän suhteen.

 

– Hotelli oli suljettuna kolme kuukautta ja jännityksellä lähdimme avaamaan hotellia heinäkuuksi. On hienoa nähdä, kuinka vikkelästi varaustilanne kehittyy ja myös mukava nähdä, että ihmiset uskaltavat ja haluavat liikkua. Tällä hetkellä on mahdotonta ennustaa edes viikonlopun varaustilannetta. Samana päivänä voi tulla kymmeniä varauksia ja ihmiset tekevät päätöksiä tosi spontaanisti. Tästä on hienoa jatkaa, Ville Virkki sanoo.

 

Courtyard by Marriott Tampere City avautuu 1.7. Muista isoista ketjuista Lapland Hotels Tampere avautui 26.6. Original Sokos Hotel Ilves ja Radisson Blu Grand Hotel Tammer ovat avoinna, Solo Sokos Hotel Torni Tampere avataan 1.7. ja Original Sokos Hotel Villa 1.8. Scandic Tampere City ja Scandic Rosendahl ovat avoinna, Scandic Tampere Station avataan 8.7.

Vaihtelua ketjujen tarjontaan tuovat avoinna olevat pienet boutique-hotellit, kuten Vaihmalan Hovi ja Lillan Hotel.

 

Mikä matkailijoita kiinnostaa?

 

Visit Tampereen verkkosivukävijöitä ovat kesäkuussa aikana kiinnostaneet erityisesti tapahtumakalenteri ja välinevuokraus. Verkkosivuilta on löydetty myös tietoa Viikinsaaresta ja kesän risteilytarjonnasta. Perheet etsivät erityisesti millaista tarjontaa seudulla on lapsille ja koko perheen ulkoiluaktiviteetteja. Myös Tampereen kesän uutuudet, kuten Finlaysonin kattokävely, ovat kiinnostaneet Visit Tampereen verkkosivujen kävijöitä.

 

Lisätietoja:

Noora Heino, Visit Tampere, kumppanuus- ja markkinointijohtaja
p. 044 537 8337, noora.heino@visittampere.fi

Ville Virkki, Courtyard Tampere City, General Manager
p. 040 727 8473, ville.virkki@courtyardtamperecity.com

 

Lisää uutisia

01.07.2020
Poikkeuksellisen kevään jälkeen kotimaanmatkailu houkuttelee suomalaisia, ja tamperelaisten majoituspaikkojen käyttöaste oli kesäkuun lopussa korkeampi kuin Suomessa keskimäärin.
25.06.2020
Tampere ja 19 Pirkanmaan kuntaa jatkavat toiseen vaiheeseen kilpailussa Euroopan kulttuuripääkaupungin 2026 tittelistä. Myös muut Suomen hakijat, Oulu ja Savonlinna, jatkavat toiselle kierrokselle.
18.06.2020
Tule kokeilemaan Näsijärvireitille suunniteltuja uusia laivareissun ja pyöräretken yhdistäviä lähimatkailupalveluita!