Ahlman on maalaisidylli vartin päässä keskustasta - Hungry for Tampere

Ahlman on maalaisidylli vartin päässä keskustasta

13.06.2018

Lähes kaikkia suomalaiskaupunkeja markkinoidaan luonnonläheisinä. Tampereella sanoille löytyy vastinetta ainutlaatuisella tavalla. Vartin bussimatkan päässä Pohjoismaiden suurimman sisämaakaupungin keskustasta nimittäin pääsee katselemaan laitumella kirmaavia lehmiä. Maitoa voi jopa ostaa tuliaisiksi kotiin.

Tämä on mahdollista Koivistonkylässä, jossa sijaitsee Ahlmanin koulutuskeskus. Ahlmanilla voi opiskella esimerkiksi maatalous-, puutarha-, matkailu-, taide- ja pelialoja. Opiskelu on nivottu tiiviisti käytäntöön. Ahlmanilla on ravintoloita, hotelli ja tilapuoti, joissa opiskelijat pääsevät harjoittelemaan tulevaa ammattiaan. Asiakkaat taas saavat kirjaimellisesti nauttia opintojen herkullisista hedelmistä.

Bistroherkkuja ravintola Annassa

Ahlmanin opetusravintola Anna on hinta-laatusuhteeltaan Tampereen oivallisimpia ruokapaikkoja. Talvikaudella Annassa tarjoillaan kolmen ruokalajin bistrohenkistä lounasta 13,50 eurolla. Asiakas saa nauttia passauksesta, sillä pääruoka tarjoillaan pöytään, ja ateriaan kuuluu myös jälkkäri.

Opettajat valvovat ruoanlaittoa, ja olen saanut Annassa pieteetillä tehtyjä annoksia. Ne kelpaisivat hienon illallisravintolan listalle niin makunsa, kypsyytensä kuin ulkonäkönsä puolesta. Ravintolalla on myös à la carte -lista, jonka herkkuja voi maistella viinilasillisen tai pienpanimo-oluen kera alkuiltaan asti. Kesällä Annassa tarjoillaan lauantaibrunssia.

Ahlmanilla on myös opiskelija- ja henkilökuntaravintola, jonka rankkaan kaupungin parhaaksi lajissaan. Kapusta osoittaa, että linjastoruokakin voidaan tehdä tinkimättömästi huippuraaka-aineista. Salaatissa on tuoreita yrttejä ja tilameijerin juustoa. Liharuoassa voi  olla Ahlmanin vasikkaa, ja kasvisruoassa on kunnolla proteiinia.

Tuliaisiksi maitoa ja makkaraa

Piipahdan vierailuillani aina Tilapuodissa. Siellä myydään sekä Ahlmanin että muiden pirkanmaalaisten pientuottajien elintarvikkeita. Puodista voi ostaa esimerkiksi lihaa, maitotuotteita, luomumunia, leipää, leivonnaisia, jauhoja, ryynejä, kasviksia ja hilloja. Shoppailun jälkeen voi juoda vielä pullakahvit puodin kahvilassa.

Suosittelen testaamaan leppäsavustettua Kytösavu Gabrielia ja Ahlmanin Anna -munajuustoa. Jälkimmäistä voisin napsia kevyesti paketillisen. Ja kun nyt kerran aloitin, niin tunnustetaan: kyllä, olen tehnyt niin. Pehmeys ja suolaisuus ovat munajuustossa niin herkullisessa tasapainossa, että kädelleni tuli oma tahto. Se vain kuljetti juustopaloja suuhuni.

Vielä autenttisempaan maalaistunnelmaan pääsee Ahlmanin maitobaarissa, josta voi ostaa tuoretta suomenkarjan maitoa omaan astiaan. Maitoa ei käsitellä, se vain jäähdytetään lypsylämmöstä +3 asteeseen.

Suomenkarjan suojelija

Tilan lehmät ovat geneettisesti arvokasta suomenkarjaa. Lähes sadasta lehmästä noin puolet on lypsylehmiä ja puolet nuorkarjaa. Lypsylehmistä 30 on länsisuomenkarjaa, 9 itäsuomenkarjaa ja kaksi pohjoissuomenkarjaa.

Ahlmanin merkitystä suomenkarjan suojelijana kuvaa se, että kaikki suomenkarjarodut ovat uhanalaisia. Esimerkiksi pohjoissuomenkarjaa on koko Suomessa yhteensä vain noin 800 yksilöä.

Tautisuojan vuoksi vierailijat eivät pääse navettaan, mutta laiduntavia lehmiä saa katsella vapaasti. Ahlmanilla järjestetään keväisin lehmien laitumelle lasku, jota yleisö pääsee seuraamaan. Lehmiä ja niiden hoitoa esitellään myös syksyllä Läheltä hyvää -tapahtumassa. Sadonkorjuujuhlissa on ohjelmaa koko perheelle: ruokatori, kukkamyyntiä, askartelua ja esityksiä.

Ahlman onkin pala elävää ja hengittävää maaseutua urbaanissa ympäristössä. Kokemus on mahtava etenkin lapsille. Pikkuiset tapittavat keskittyneinä, kun hoitajat esittelevät lehmiä ja kertovat lypsämisestä. Tuntuu huikealta, että tänne on keskustasta lyhyempi matka kuin monille kotieläintiloille.

Kauniita unia kartanossa

Jos Ahlman viehättää niin kovasti, ettet halua lähteä kotiin, tilalle voi jäädä yöksi. Kyllä vain, vieläpä mennyttä aikaa henkivään miljööseen. Pihapiirissä oleva Ahlmanin kartano nimittäin toimii myös hotellina.

Lemmikinsinisessä puuhuvilassa on yhden, kahden ja kolmen hengen huoneita. Ahlmanilla järjestetään kesällä erilaisia kursseja, ja moniin kursseihin sisältyy majoittumismahdollisuus.

Olen miettinyt itsekin viikon mittaista kirjoituskurssia, jonka ajan voisin asua täällä ja leikkiä oman elämäni kartanonrouvaa. Siemailisin Annassa kylmää Rieslingiä ja kävisin yökävelyllä pellon laidassa. Taivaanrannassa siintäisi Näsinneula ja voisin todeta, että on tämä aikas ihana ja ihmeellinen kaupunki.

 

Teksti: Janica Brander
Kuvat: Janica Brander & Emmi Nuorgam

Viimeisimmät Hungry for Tampere -postaukset:

Museoravintola Gösta tuo taiteen lautaselle
Hungry for Tampere

Museoravintola Gösta tuo taiteen lautaselle

Miksi lähteä kaukomaille, kun Mänttään pääsee Mansesta alle tunnissa?
Lue lisää
Laukontorilta laaturuokaisille risteilyille ja saariherkuttelemaan – Hopealinjat seilaa makujen aallonharjalla
Hungry for Tampere

Laukontorilta laaturuokaisille risteilyille ja saariherkuttelemaan – Hopealinjat seilaa makujen aallonharjalla

Hopealinjat on luonut perin onnistunutta sutinaa järviluonnon ja hyvän ruoan välille.
Lue lisää
Ahlman on maalaisidylli vartin päässä keskustasta
Hungry for Tampere

Ahlman on maalaisidylli vartin päässä keskustasta

Ahlmanin opetusravintola Anna on hinta-laatusuhteeltaan Tampereen oivallisimpia ruokapaikkoja.
Lue lisää
KESÄTÖISSÄ PAPPILASSA
Hungry for Tampere

KESÄTÖISSÄ PAPPILASSA

Miten 10 vuotta ravintolakeittiöitä vältellyt Chef Santeri päätyi pyörittämään kesäravintolaa?
Lue lisää