Kesän 2018 opastetut yleisökierrokset - Visit Tampere

Kesän 2018 opastetut yleisökierrokset

01.05.2018

Kesällä on tiedossa useita mahdollisuuksia syventää Tampere-tuntemustaan osallistumalla erinäisille opastetuille kierroksille. Alla koottuna tietoa kierroksista Tampereen matkailuoppailta, Museo Milavidalta ja Seurakuntien Hautausmaaopastuksista.

Ensimmäiset kierrokset alkavat jo toukokuun alussa ja viimeisiä pääsee kokemaan vielä syyskuussa. Kierrokset sisältävät laajasti kiinnostavaa kuultavaa niin paikallisille kuin vierailijoillekin.

 

Tampereen matkailuoppaat

 

Kesällä pääset taas asiantuntevien oppaiden johdolla tutustumaan Tampereeseen eri teemoilla. Tänä vuonna lähdetään muun muassa ulkomaille Teiskoon, kuullaan tärkeimmät asiat sisällissodan Tampereen taisteluista sekä kävellen että kiertoajelulla, tutustutaan Tampereen uusiin rakennushankkeisiin bussin kyydissä, kävellään Juicen jalanjäljissä ja perehdytään Tampereen historiaan eri kaupunginosissa!

 

Bussikierrokset

 

Teemakiertoajelu: Tampereenkiälinen kiarros

Tule tutustumaan tamperelaiseen elämämmenoon tampereen kiälellä, niin suariudut mustammakkaran ostamisesta Tammelantorilta sekä tiärät jonkiv verran Tampereen vanhoista tehtaista!

Perjantaina 20.7.2018 klo 10.30 – 12.00

 

Teemakiertoajelu: Tampere 1918

Tampere oli vuonna 1918 sisällissodan keskeinen näyttämö: täällä käytiin Pohjoismaiden suurimmat kaupunkitaistelut valkoisten ja punaisten joukkojen välillä maalis-huhtikuun taitteessa 1918. Tampere 1918 -kiertoajelulla tutustumme sodan taistelupaikkoihin, sen ajan rakennuksiin, muistomerkkeihin, joukkohautoihin ja muihin sodan jättämiin jälkiin Tampereen keskusta-alueella.

Perjantaina 6.7. ja 3.8.2018 klo 10.30 – 12.00

 

Teemakiertoajelu: Uutta Tamperetta tutkimassa

Mitä Tampereelle rakennetaan juuri nyt, millaiselta kaupunki näyttää lähitulevaisuudessa? Tällä teemakierroksella se selviää, kun tutustumme käynnissä oleviin ja juuri valmistuneisiin rakennushankkeisiin.

Perjantaina 13.7. ja 27.7.2018

klo 10.30 -13.00

 

Teemakiertoajeluiden lipputiedot
Aikuiset 15 €

Lapset (4–15-vuotiaat) 5 €

Alle 4-vuotiaat ilmaiseksi.

Liput myydään bussin lähtöpaikalla.

Maksutavat: käteinen tai luottokortti

Bussiin mahtuu enintään 50 henkilöä, olethan siis ajoissa paikalla.

Lähtö ja päätös Keskustorin Vanhan kirkon edestä.

 

Kiertoajelu: Ulkomaille Teiskoon!

Tervetuloa päiväksi ”ulkomaille Teiskoon”! Matkaamme kohti tamperelaisten perinteistä kesäparatiisia ja nautimme Maisansalon kartanoravintolassa maittavan lounaan noutopöydästä (sisältyy hintaan). Matkan varrella näemme Kämmenniemen, upean vanhan Aunessillan ja sisävesivuono Paarlahden sekä idyllisen Teiskon kirkon järven rannalla. Käymme myös Teiskon museolla ja Liutun maalaistalolla. Tule rakastumaan Tampereen maaseutuun! Lähtö Keskustorin Vanhalta kirkolta, päätös samaan paikkaan. Kesto 5,5 tuntia.

Tiistaisin 3. – 31.7.2018 klo 11.00 -16.30

Varmista paikkasi suositulla Teiskon kierroksella ostamalla liput ennakkoon kierrosta edeltävään perjantaihin mennessä: tampere.guides@tavicon.fi tai puh. 03 233 0400.

 

Ulkomaille Teiskoon! – kierroksen lipputiedot
Aikuiset 25 €

Lapset (4–15-vuotiaat) 8 €

Alle 4-vuotiaat ilmaiseksi.

Liput myydään bussin lähtöpaikalla.

Maksutavat: käteinen tai luottokortti

Bussiin mahtuu enintään 50 henkilöä, olethan siis ajoissa paikalla tai ostat liput Teisko-kierrokselle etukäteen.

Lähtö ja päätös Keskustorin Vanhan kirkon edestä.

 

Kävelykierrokset

 

Kävelykierros Tampereenkiälinen kiarros

Lähre paikallisen oppaan mukaan, kun kaupunkin nähtävyyret tarjoillaan pipa päässä reteellä tampereen kiälellä! Pääset tutustumaan tamperelaiseen elämämmenoon ja saat pikakurssin tampereen kiäleen. Tämän jälkeen suariudut mustammakkaran ostamisesta sekä tiärät jonkiv verran Tampereen vanhoista tehtaista! Lähtö Keskustorin Vanhalta kirkolta, päätös samaan paikkaan. Kesto 1,5 tuntia.

Keskiviikkoisin 27.6. – 15.8.2018 klo 14 -15.30

 

Kävelykierros: Tehtaiden Tampere

Kierroksella tutustutaan Tammerkosken rantojen vanhoihin tehdasmiljöisiin, joissa kukoistavat nykyään uudenlaiset elinkeinot. Lähtö Keskustorin vanhan kirkon edestä, päätös Finlaysonin alueelle.

Keskiviikkoisin 27.6. – 15.8.2018 klo 14 -15.30

 

Kävelykierros: Tampere 1918, keskusta

Tampere oli vuonna 1918 sisällissodan keskeinen näyttämö. Kierroksella kuullaan sodan tapahtumista Tampereen ydinkeskustan alueella. Lähtö keskustorin Vanhan kirkon edestä, päätös Näsinkalliolle.

Keskiviikkoisin 4.7.–15.8.2018 klo 17–18.30

 

Kävelykierros: Tampere 1918, Kalevankangas

Tampere oli vuonna 1918 Suomen sisällissodan taisteluiden keskeinen näyttämö. Tällä kävelykierroksella tutustumme merkittävän Kalevankankaan taistelun tapahtumiin, paikkoihin, sodan muistomerkkeihin, joukkohautoihin ja muihin sodan jättämiin jälkiin. Lähtö Kalevankankaan hautausmaan sivuportilta Kalevantieltä (kukkakioskin vierestä), päätös Sorinaukiolle.

Tiistaisin 3.7.–14.8.2018 klo 17–18.30

 

Kävelykierros: Mailman ainoo Pispala

Kierroksella jalkaudutaan Pispalan kapeille kujille ja polveileville portaille ja kuullaan monta mehevää tarinaa Pispalan elämänmenosta ja sen omalaatuisista asukkaista. Lähtö Pispalan koululta (Pispalanharju 47), päätös Uittotunnelin kahvilalle.

Maanantaisin 2.7.–20.8.2018 klo 16–17.30

 

Kävelykierros: Hehkuva Hatanpää

Kierroksella tutustutaan Hatanpään kartanoalueen historiaan ja upeisiin rakennuksiin sekä Arboretumiin. Näemme myös kartanopuiston yli 200 eri ruusulajia puhkeamassa kukkaansa. Lähtö Hatanpään kartanon edestä, päätös puistokahvilan luokse.

Sunnuntaisin 22.7.–26.8.2018 klo 14–15.30

 

Kävelykierros: Finlaysonin kukoistuskausi – Nottbeckien tarina (rooliopastus)

Rooliopastuksella Constance von Nottbeck, Olga von Nottbeck tai mamselli Hyden tarinoi kuulijoille Nottbeckin perheen vaiheista Finlaysonilla. Kävelykierros Finlaysonin vanhan puuvillatehtaan alueella tarjoaa tietoa myös tehtaan työläisten elämästä. Kierros alkaa Keskustorin Vanhan kirkon edestä ja päättyy Tallipihalle.

Lauantaisin 30.6.–25.8.2018 klo 17–18.30

 

Kävelykierros: Anni Polvan Tammela

Opastettu kävelykierros vie aikamatkalle Tammelaan, Kalevaan ja Sorsapuistoon, Anni Polvan lapsuudenmaisemiin. Lähde Annin ja Tiinan jalanjäljille ja ihastu vanhan Tammelan tunnelmaan, jossa lapsen leikille ja luovuudelle on rutkasti tilaa! Kierros alkaa Tammelantorin kellon alta ja päättyy Sorsapuistoon.

Torstaisin 28.6.–16.8.2018 klo 17–18.30

 

Kävelykierros: Juice ja Tampere

Kävelykierros kuljettaa sinua Tammerkosken maisemissa musiikkivirtuoosi Juice Leskisen jalanjäljissä. Kierroksella kuullaan Juicen elämäntarinasta ja Manserockin alkuvaiheista. Kierros alkaa Keskustorin Vanhan kirkon edestä ja päättyy Tampellan Pellavantorille.

Lauantaisin 21.7.–11.8.2018 klo 14–15.30

 

Kävelykierrosten lipputiedot
Aikuiset 5 €

Lapset (4–15-vuotiaat) 2 €

Alle 4-vuotiaat ilmaiseksi.

Opas myy liput kierroksen lähtöpaikalla.

Maksutavat: vain käteinen

 

Walking tour: Tampere in English

Take a walk in the city centre with our guide and learn the basics of Tampere! You get to see the most important places in the city centre, enjoy the charm of the rapids of Tammerkoski and hear a lot of interesting stories from birth to the present of the biggest inland city in the Nordic countries. Feel the history and modern times intertwine in the old red brick factory areas and hear more about the industrial past and future developments of the city of Tampere. Tour starts and ends at the Old Church on Central Square (Keskustori).

On Fridays, 29.6. – 24.8.2018, 16–17.30

 

Tickets:

Adults 5 €

Children (ages from 4 to 15) 2 €

Free entry for children under 4 years.

The guide sells the ticket at the starting point of the tour.

Cash only

 

Tarkemmat kuvaukset Tampereen oppaiden järjestämistä kierroksista täältä.

 

Museo Milavida

 

Palatsin puistossa -kävelykierros Näsinkallion maisemissa

Yleisöopastus on pääsylipun lunastaneille yksittäiskävijöille tarkoitettu kierros, jolla tutustutaan yleistajuisesti näyttelyn teemoihin, esineisiin ja taustoihin.  Näsinkallion historialliset rakennukset, monimuotoinen luonto ja näyttävät patsaat tulevat tutuiksi, kun opas tarinoi Näsinkallion vaiheista kuvankauniissa maisemissa. Kierroksella vieraillaan myös toistaiseksi yleisöltä suljetussa Olgan kellarissa. Kierros alkaa Näsilinnan pääovien edestä. Kävelykierroksen kesto ryhmän etenemisestä riippuen noin 1–1,5 tuntia. Muista säänmukainen vaatetus ja hyvät jalkineet! Sateella opastus Nottbeckit-näyttelyyn.

Toukokuussa sunnuntaisin 6.5. -27.5. klo 14

Kesä-elokuussa lauantaisin klo 15

 

Milavidan Näsilinna 1918 -kävelykierros

Oppaana tutkija Antti Liuttunen.

Heinäkuussa perjantaisin 6.–27.7.2018 klo 14

 

Opastukset sisältyvät museon pääsylipun hintaan.

Aikuiset 7 €

Koululaiset ja opiskelijat 3 €

Eläkeläiset, työttömät 6 €

 

Porttien takana, maan povessa – kierros Nottbeckien hautausmaalla

Tampereen Lielahdessa pääsee tutustumaan mielenkiintoiseen ja monille tuntemattomaan kohteeseen, kun Museo Milavida avaa von Nottbeckien tehtailijasuvun yksityisen hautausmaan portit yleisölle kerran kuukaudessa. Von Nottbeckit rakennuttivat hautausmaan ja kappelin Lielahteen vuonna 1885, ja sinne on sittemmin haudattu kymmenen suvun jäsentä. Millaisen tapahtumasarjan päätteeksi hautausmaa perustettiin? Miltä tehtaanjohtaja Wilhelm von Nottbeckin viimeinen leposija näyttää? Millainen kappeli hautausmaalle rakennettiin? Hautausmaalla pääset tutustumaan Tampereen historian merkkihenkilöihin ja heidän tarinoihinsa opastetulla kierroksella. Yhteistyössä: Nottbeckien hautausmaasäätiö Stiftelsen familjen von Nottbecks släktgrav.

Yleisöltä suljettu Nottbeckien sukuhautausmaa on avoinna kesällä 2018.

Sunnuntait 6.5., 3.6., 1.7., 5.8., 2.9. sekä 30.9.

Vapaa pääsy.

Ovet avoinna ja opas paikalla klo 11–13.

Maksuttomat hautausmaa-opastukset klo 11 ja 12, kesto n. 30min.

Nottbeckien sukuhautausmaa sijaitsee Lielahdessa, Sellukatu 8:n pysäköintialueen läheisyydessä. Pysäköintialueelta on viitoitus hautausmaalle.

Lisätietoa Museo Milavidan kesän tarjonnasta museon nettisivuilta.

 

Seurakunnan Hautausmaaopastukset 2018

 

Seurakunnat tarjoavat tänäkin kesänä mahdollisuuden tutustua kaupungin hautausmaihin. Hautausmaaopastukset ovat mielenkiintoisia kurkistuksia Tampereen ja tamperelaisten ihmisten historiaan.

Missä on Juicen hauta? Millainen on höyrylaiva Kurun haaksirikon muistomerkki? Mitä lukee Sara Hildénin hautakivessä? Tule hautausmaaopastukselle niin tiedät.

 

Kalevankankaan hautausmaa

Kalevankankaan hautausmaa sijaitsee Kalevan kaupunginosassa noin kahden kilometrin päässä Tampereen keskustasta. Hautausmaalla on kappelirakennus, jossa on iso ja pieni kappeli, sekä useita muistomerkkejä. Osoite Hautausmaankatu 5.

Kesäkuun opastukset

Tiistai 26.6. klo 14 – 16

Torstai 28.6. klo 14 -16

Heinäkuun opastukset

Torstai 5.7. klo 18 -20

Torstai 12.7. klo 18 – 20

Sunnuntai 15.7. klo 18 -20

Torstai 19.7. klo 18 -20

Sunnuntai 22.7. klo 18 -20

Torstai 26.7. klo 18 -20

Sunnuntai 29.7. klo 18 -20

Elokuun opastukset

Torstai 2.8. klo 18 -20

Torstai 16.8. klo 18 -20

Torstai 23.8. klo 18 -20

Torstai 30.8. klo 20 – 21.30 Kynttiläkulkue

Opastusten alussa on kappelihartaus.

 

Messukylän hautausmaa

Messukylän kolmesta hautausmaasta kaksi on käytössä. Vanhan kirkon kirkkomaahan haudattiin vuoteen 1860 asti. Keskinen hautausmaa oli käytössä vuosina 1861 – 1927, ja se otettiin uudelleen käyttöön 1994. Keskisellä hautausmaalla sijaitsee muistolehto. Messukylän kirkon yhteydessä oleva hautausmaa on ollut käytössä vuodesta 1891. Uusi uurnahautausmaa otettiin käyttöön syksyllä 2006. Uurnahautausmaan yhteydessä on perinteisten uurnahautojen lisäksi kolumbaario eli uurnaholvi, sirottelualue ja muistolehto. Alueen vieressä on myös tunnustukseton hauta-alue. Osoite Messukylänkatu 54.

Heinäkuun opastukset

Keskiviikko 4.7. klo 18 – 20

Keskiviikko 18.7. klo 18 – 20

Elokuun opastukset

Keskiviikko 1.8. klo 18 – 20

Keskiviikko 15.8. klo 18 – 20

Keskiviikko 29.8. klo 18 – 20

Kierroksen alussa pidetään hartaus Messukylän vanhassa kirkossa.

 

Lamminpään hautausmaa

Hautausmaa sijaitsee lähellä Ylöjärven rajaa osoitteessa Rauhantie 21.

Heinäkuun opastukset

Torstai 5.7. klo 18 – 20

Torstai 19.7. klo 18 – 20

Elokuun opastukset

Torstai 2.8.. klo 18 – 20

Torstai 16.8.. klo 18 – 20

Kierroksen lopussa pidetään hartaus kappelissa.

 

Pyynikin kirkkopuisto

Aleksanterin kirkon puistomainen hautausmaa kaupunginkirjasto Metson naapurissa löytyy Hämeenpuiston länsipuolelta. Sukuhauta-alueella on useiden merkkihenkilöiden muistomerkkejä.

Heinäkuun opastukset

Keskiviikko 4.7. klo 18 – 20

Keskiviikko 11.7. klo 18 – 20

Keskiviikko 18.7. klo 18 – 20

Keskiviikko 25.7. klo 18 – 20

Elokuun opastukset

Keskiviikko 1.8.. klo 18 – 20

Keskiviikko 8.8. klo 18 – 20

Keskiviikko 15.8. klo 18 – 20

Keskiviikko 22.8. klo 18 – 20

Keskiviikko 29.8.. klo 18 – 20

 

Vatialan hautausmaa

Hautausmaan pinta-ala on 25 hehtaaria, metsähautausmaan 1,5 ha. Hautausmaasuunnitelman on tehnyt Veikko Rauhala. Hautausmaalla on muistolehto ja muistelupaikka muualle haudatuille. Tunnustukseton alue sijaitsee hautausmaan välittömässä läheisyydessä. Osoite Kappelinkierto 3, 36220 Kangasala.

Heinäkuun opastukset

Keskiviikko 11.7. klo 18 – 20

Keskiviikko 25.7. klo 18 – 20

Elokuun opastukset

Keskiviikko 8.8. klo 18 – 20

Keskiviikko 22.8. klo 18 – 20

Kierroksen alussa pidetään hartaus kappelissa.

 

Lisätietoa Hautausmaaopastuksista seurakunnan nettisivuilta.

Visittampere Tampereinfo

Visit Tampereen matkailuneuvonta

Palvelupiste Frenckell, Frenckellinaukio, Tampere
Lue lisää
Snowy Näsilinna Palace Laura Vanzo

Näsilinna ja Museo Milavida

Näsilinna, Milavidanrinne, Tampere
Lue lisää