Makuelämyksiä veden äärellä - Visit Tampere

Makuelämyksiä veden äärellä

06.03.2018

Tampere on ihanteellisessa paikassa kahden suuren järven keskellä, järviluonnon ympäröimänä. Veden äärellä maisemista ja raikkaasta ilmasta nauttien maistuvasta annoksesta tulee kerrassaan herkullinen elämys!

 

Ratinan suvannossa ja Laukontorin liepeillä riittää kesäaikaan kuhinaa ja mahdollisuuksia ruokailuun järvimaisemassa. Gastrolaiva m/s Tampereen löydät joko Laukontorin laiturista tai Pyhäjärven aalloilta, tällä legendaarisella laivalla nimittäin pääsee risteilemäänkin. Keittiössä valmistuu laadukkaat annokset paikallisista raaka-aineista, pienempään nälkään tarjolla on tapaksia, ja isomman nälän yllättäessä kannattaa haukata vaikka haukiburgeria! Niin ikään Laukontorilla sijaitsee Saunaravintola Kuuma, jossa pääsee nauttimaan kipakoiden löylyjen lisäksi loistavista drinkeistä ja Pohjoismaisen keittiön herkuista paikallisella twistillä. Koskikeskuksen edessä puolestaan kelluttelee ravintolalaiva Little Joe, joka tarjoilee mm. salaatteja, avotuliuunissa valmistettua pizzaa ja focacciaa nälkäisille. Ratinan stadionin rannalla palvelee Players Boat, jossa saa virkistävien juomien lisäksi myös grillistä purtavaa.

 

Jos ei ole nälkä, mutta sitäkin suurempi jano, löytyy Ratinasta siihenkin onneksi helpotusta! Legendaarinen Suvi-laiva palvelee janoisia Laukontorin puolella ja on monille paikallisille perinteisin paikka kesän terassikauden avaukselle. Kesäravintola Laituri puolestaan on Ratinan stadionin puolella suvantoa, ja lähinnä auki ilta-aikaan. Laiturilla pääsee nauttimaan kylmistä juomista ja livemusiikista.

 

Voit lukea lisää ravintolalaivoista Kohokohdat.fi –sivustolta.

 

Veden äärelle pääsee ruokailemaan kesäisin Ratinan rannassa myös ravintola Rantaan, jossa tarjoillaan rentoa evästä tacojen, salaattien ja burgereiden muodossa. Talvella ja kesäiltaisin Ranta palvelee ainoastaan yökerhona. Jos kuitenkin mielit järvimaisemista Tammerkoskea ihailemaan, se onnistuu Koskipuistossa sijaitsevassa Ravintola Puistossa. Puisto tarjoilee lounasta, mutta myös à la carte menu on tarjolla illemmalla jolloin listalta löytyy mm. valmiita, Tampere-aiheisia menukokonaisuuksia. Peritamperelaiseen maisemaan, Näsijärven rantaan ja Näsinneulan kupeeseen, pääsee nauttimaan maittavan annoksen kun luovii Mustalahden sataman ravintola Kaislaan. Tarjolla on lounasta ja à la cartea merelliseen makuun, ja illemmalla on usein lisämausteena vielä viihdettä musiikin muodossa.

 

Hopealinjojen aluksilla pääsee lähtemään rannasta keskelle järveä nauttimaan tunnelmasta ja syötävistä, nimittäin kesäisin on tarjolla lounas- ja illallisristeilyitä lähinnä Näsijärven aalloilla. Jos kuitenkin haluat syödä jalat tiiviisti maan pinnalla mutta silti risteilykin kiinnostaisi, voi Laukontorilta hypätä laivaan ja seilata Viikinsaareen, jossa kesäravintola Viikinsaari tarjoilee maittavat purtavat vehreän järviluonnon keskellä. Viikinsaareen voit toki ottaa myös omat eväät mukaan ja viettää mukavan piknik-hetken kauniilla saarella.

Visittampere Ms Tampere

Gastrolaiva M/S Tampere

Ratinan rantatie, 33100 Tampere
Lue lisää
Visit_Tampere_Laukontori_Kuuma_Sauna_Ravintola_Restaurant_Drone_Laura_Vanzo

Saunaravintola Kuuma

Laukontori 10, 33200 Tampere
Lue lisää
Visit Tampere Laukontori Harbour Laura Vanzo

Little Joe – Ravintolalaiva

Ratinan rantatie 1, 33100 Tampere
Lue lisää
Visit Tampere Laukontori Harbour View From Hopealinjat Boat Laura Vanzo

Laivaravintola Suvi

Laukontori, Tampere
Lue lisää
Laituri

Kesäravintola Laituri

Suvantokatu 1, Tampere
Lue lisää
Visit Tampere Flowers Kehräsaari And Tammerkoski View In Summer Laura Vanzo

Ravintola Ranta

Hatanpään valtatie 1, Tampere
Lue lisää
Visittampere Ravintola Puisto Laura Vanzo

Ravintola Puisto

Hämeenkatu 14a, 33100 Tampere
Lue lisää
Visit Tampere Mustalahti Boats Näsijärvi Lake Laura Vanzo

Satamaravintola Kaisla

Paasikiventie 2, 33230 Tampere
Lue lisää
Visit Tampere Ravintola Viikinsaari Restaurant Laura Vanzo

Ravintola Viikinsaari

Viikinsaari 2, 33950 Tampere
Lue lisää

Lisää luettavaa

Parhaat ravintolalaivat ja terassit
Yöelämä

Parhaat ravintolalaivat ja terassit

Nauti kylmä juoma veden äärellä tai katsele kaupungin menoa ja vilskettä terassilta käsin!
Lue lisää
Hopealinjojen risteilykesä 2018
Järviluonto

Hopealinjojen risteilykesä 2018

Sisävesikauden alettua Hopealinjojen alukset ovat valmiina uuteen risteilykesään!
Lue lisää
Pyhäjärvireitti pyöräillen, laineilla sekä raiteilla
Aktiviteetit

Pyhäjärvireitti pyöräillen, laineilla sekä raiteilla

Lähiruokaa, kiireettömyyttä, kulttuuria, luontoa ja rauhaa Pyhäjärvireitillä!
Lue lisää
Viileimmät vesiaktiviteetit
Aktiviteetit

Viileimmät vesiaktiviteetit

Tampere sijaitsee Näsijärven ja Pyhäjärven välissä, joten täällä riittää vesiaktiviteetteja!
Lue lisää