Siirry sisältöön
Kartta

Festaritunnelmaa

Ainutlaatuinen country rock -festivaali Raikku Rokkaa ja Rakastaa järjestetään Kangasalan Raikussa 8.–9.8. R3-festivaalialue sijaitsee Peltolan tilan pihamaalla, henkeäsalpaavan kauniissa maalaismaisemassa järven rannalla. Tänäkin vuonna esiintyjäkaarti on huikea. Lavalle nousevat mm. Samuli Edelmann, Freud Marx Engels & Jung Revisited ja Ashley Campbell.

Suomen merkittävin jokavuotinen pianotapahtuma Mäntän Musiikkijuhlat järjestetään 29.7.–2.8. Musiikkijuhlat esittelee maailmanluokan pianistitähtiä ja nuoria superlupauksia Serlachius Kartanon ainutlaatuisessa ympäristössä. Konserttien lisäksi tapahtuman ohjelmaan kuuluvat kansainväliset mestarikurssit.

Nokialla Tapsan Tahdit -tapahtumassa 31.7.–2.8. jaetaan jälleen Iskelmä-Finlandia palkinto. Palkinnon voittajan lisäksi lavalle nousee mm. Anssi KelaElastinen, Jukka Poika ja Teflon Brothers. Vauhdikkaiden iltaohjelmien lisäksi Tahtien ohjelmistossa on runsaasti myös ilmaista päiväohjelmaa sekä paikallisia esiintyjiä.

Työväen Musiikkitapahtuma järjestetään 24.–27.7. Valkeakoskella. Tervasaaren paperitehtaan ja Myllysaaren museon ainutlaatuisessa miljöössä järjestettävä ikinuori festivaali tarjoaa kävijöilleen upean ohjelmiston täynnä varta vasten tapahtumaan tehtyä erikoisohjelmaa sekä ajankohtaisen ja nimekkään esiintyjäkaartin. Mukana ovat mm. Robin Packalén, Olavi Uusivirta ja Ilta.

Kesän landein festari Aitoon Kirkastusjuhlat järjestetään 5.–7.7. idyllisessä Aitoon kylässä keskellä viljapeltoja. Lavalla nähdään mm. SexmaneKAJ ja Apulanta.

Klassisia säveliä

Kamarimusiikkifestivaali, Kangasala Classic kutsuu vuosittain konsertoimaan joukon klassisen musiikin huippuammattilaisia Kangasalle. Kolmipäiväinen festivaali tarjoaa korkealaatuisia ja monipuolisia konserttielämyksiä 13.–15.6. Kangasalla sekä myös Pälkäneelle levittäytyneessä tapahtumassa on mukana vuosittain perinteisten kamarimusiikkikonserttien lisäksi ilmaisia ulkoilmakonsertteja, lastenkonsertti ja poikkitaiteellisia tempauksia.

Yksi Suomen suurimmista ja pitkäikäisimmistä vanhaan musiikkiin erikoistuneista tapahtumista, Sastamala Gregoriana, järjestetään 16.–20.7. Kansainvälistä tunnustusta saanut festivaali soi vuosittain heinäkuun lopussa Sastamalassa, Rautaveden ikiaikaisissa kulttuurimaisemissa. Ympäröivä kansallismaisema, keskiaikainen kirkkomiljöö sekä barokkikauden, keskiajan ja renessanssin musiikki muodostavat ainutlaatuisen tapahtumakokonaisuuden.

Taidetta, kirjallisuutta ja historian havinaa

Mäntän kuvataideviikot järjestetään 15.6.–31.8. Tehdasrakennuksesta näyttelykeskukseksi muuttuneessa Pekilossa Mäntän keskustassa. EI-niminen näyttely tarkastelee kieltosanan kautta muun muassa paikallisuutta, lapsuutta ja vanhemmuutta, ihmisen ympäristöä, perinteitä sekä mieltä ja kehoa. Kuraattori Krister Gråhn on kutsunut XXIX Kuvataideviikoille mukaan yhteensä 37 taiteilijaa tai taiteilijaparia ja ja kanssakuraattorien työn kautta mukaan saatiin 33 tekijää.

Elokuun starttaavat 31.7.–3.8. Urjalassa järjestettävät Pentinkulman päivät. Tapahtuman ytimessä on rakkaus kirjoihin ja kulttuuriin, ja ohjelmistoon kuuluvat muun muassa kirjailijavierailut, ajankohtaiset keskustelut sekä teatteri- ja musiikkiesitykset. Vuoden 2025 teemana on Kirjallinen perintömme.

Aiemmin Pirkkalan Muinaismarkkinoina tunnettu historiatapahtuma Rautakauden Birckala ammentaa aiheensa viikinkiajasta ja Pirkkalan omasta esihistoriasta, Tursiannotkon alueella tehdyistä arkeologisista löydöistä. 5.–6.7. Pirkkalassa järjestettävä tapahtuma pitää sisällään muinaismusiikkia, opastettuja kierroksia ja paljon muuta kivaa!

Venetsialaiset järvimaisemissa

Jo neljättä kertaa järjestettäviä Waltikan Venetsialaisia juhlitaan Valkeakoskella 29.–30.8. tutulla paikalla Hotelli Waltikan etupihalla, upeiden järvimaisemien ympäröimänä. Tähtiloistosta saadaan nauttia tänäkin vuonna, kun lavalla nähdään mm. BESS, Kaija Koo, Klamydia ja Erika Vikman.

Tutustu tapahtumatarjontaan tarkemmin Pirkanmaan Festivaalien sivuilla. Muista myös Laukon kartanon kesäkeikat ja puistokonsertit, joita järjestetään peräti 24 kappaletta kesä-elokuun aikana!

Tutustu myös Tampereen kesän menovinkkeihin!

 

Visit Tampere ei vastaa muutoksista. Tarkistathan viimeisimmän tiedon tapahtumanjärjestäjän omista kanavista.