Vehreitä keitaita kaupungin sydämessä - Visit Tampere

Vehreitä keitaita kaupungin sydämessä

16.03.2018

Tampereella luonto on lähellä, ja miltei kaikkialla mihin kuljetkaan! Kahden järven välissä saa nauttia sinisestä välkkeestä ja aivan ydinkeskustassakin pääsee ihailemaan kaupunkiluontoa kauneimmillaan.

 

Tampereen puistot

Koskipuisto mukailee Tammerkoskea Koskikeskuksen ostoskeskuksen nurkilta aina Tampellan alueelle asti ja kesäisin varsinkin Hämeensillan kupeessa, vehreällä nurmialueella kukkien katveessa näkyy vilttikunnittain eväsretkeläisiä nauttimassa lämmöstä, koskimaisemasta ja kesäfiiliksestä. Lasten iloksi lähellä on myös Pikku Kakkosen leikkipuisto, jossa pääsee kiipeilemään, keinumaan, juoksemaan ja viihtymään.

 

Hämeenpuisto on kaupungin oma puistobulevardi, jossa järjestetään kesällä tapahtumia ja pääkirjaston kohdalla puistossa pääsee nauttimaan myös jäätelöstä ja virvoittavista juomista. Hämeenpuisto ulottuu Pyhäjärven rannalta, Eteläpuistosta, Pyynikin kirkkopuiston ohi aina Näsijärven laitamille Näsinpuistoon asti. Eteläpuisto on rauhallinen puistoalue, jossa kuitenkin kesällä saatat päästä keskelle kuuminta festivaalitunnelmaa, alueella nimittäin järjestetään monia tapahtumia. Hämeenpuiston toinen pää, Näsinpuisto, on enemmän lapsiperheiden mieleen sillä sinne on luotu Kirsi Kunnaksen Tiitiäisen satupuun runoihin perustuva teemaleikkipaikka Tiitiäisen Satupuisto, jossa voit vaikkapa istua hirmuisen suurella nojatuolilla taivasta ihaillen. Toki Näsinpuistossa riittää tilaa myös aikuisemmallekin väelle kuoharikoreineen ja ruutuviltteineen.

 

Tampere-talon kupeessa on Sorsapuisto, jossa pitävät kesäisin majaansa monet linnut, sorsista kanoihin. Lintuja on tuotu kesäksi puistoon yli 70 vuoden ajan, ja ne ovat varsinkin lasten suosikkeja. Alueelle on hiljattain rakennettu myös uusi leikkipuisto, jossa saa aikaa kulumaan tunnista toiseen, ellei pelkkä puiston kauneudesta ja tunnelmasta nauttiminen riitä. Tampere-talossahan majaansa pitävät iki-ihanat Muumit, ja Sorsapuistossa on esillä myös Tove Janssonin isän, Viktor Janssonin teoksia.

 

Hatanpään arboretum

Hatanpään arboretum on yksi Tampereen ehdottomista helmistä. Hatanpään kartanon alueella sijaitseva luonnonkaunis ja iso puistoalue on aivan Pyhäjärven rantamilla ja on sekä rentoutujien että kuntoilijoiden suosiossa. Kartanon kupeessa on valloittava ruusutarha, joka puhkeaa täyteen kukkaansa myöhäiskesästä, heinä-elokuussa. Arboretumin kesäkahvilasta saa pientä suolaista ja makeaa omien eväiden loppuessa.

 

Pyynikki

Tampereen ehdottomiin helmiin lukeutuu myös mahtava Pyynikki. Pyynikillä kohtaat yhtä todennäköisesti lenkkeilijän, auringonpalvojan, uimarin, herkuttelijan, kulttuurihaukan, matkailijan ja paikallisen – alueelta löytyy nimittäin metsää, lenkkipolkuja, uimaranta, maanmainio munkkikahvila, kesäteatteri sekä legendaarinen Pyynikin näkötorni. Ja hotelli. Ja aktiviteettipuisto. Melkeinpä jotakin jokaiselle siis! Ehdottomin vetovoima kuitenkin syntyy upeista maisemista, jotka avautuvat tältä maailman korkeimmalta soraharjulta yli metsän ja järvien.

Pikkukakkosenpuisto

Pikku Kakkosen leikkipuisto

Koskipuisto, 33100 Tampere
Lue lisää
Visit_Tampere_father_and_son_Laura_Vanzo

Tiitiäisen Satupuisto

Näsinpuisto, 33100 Tampere
Lue lisää
Tampere Hall Outside View

Tampere-talo

Yliopistonkatu 55, Tampere
Lue lisää
Visit Tampere Moomin In Moomin Museum Laura Vanzo

Muumimuseo

Yliopistonkatu 55, 33100 Tampere
Lue lisää
Visit Tampere Arboretum Café Laura Vanzo

Kesäkahvila Arboretum

Kahvila Arboretum, Hatanpään puistokuja, Tampere
Lue lisää
Visittampere Photographing Pyynikki Tower

Pyynikin näkötorni ja kahvila

Näkötornintie 67, 33230 Tampere
Lue lisää

Lisää luettavaa

Top 10 ulkoaktiviteetit koko perheelle
Aktiviteetit

Top 10 ulkoaktiviteetit koko perheelle

Sään suosiessa on kiva olla ulkona! Tässä Tampereen koko perheen ulkoilukohteita.
Lue lisää
Ulkoilua keskustan kupeessa
Kaupunkiluonto

Ulkoilua keskustan kupeessa

Tampereella metsän rauhaa ja järvien raikkautta löytyy muutaman minuutin päässä keskustasta.
Lue lisää
Patikoimaan Tampereen seudulle
Retkeily ja patikointi

Patikoimaan Tampereen seudulle

Tampereen seudulla löytyy reittejä parin tunnin tai parin päivän ulkoiluun.
Lue lisää
Nuotiopaikkoja Tampereella
Retkeily ja patikointi

Nuotiopaikkoja Tampereella

Etsitkö mukavaa paikkaa makkaranpaistoretkelle? Tässä muutamia vinkkejä.
Lue lisää