Siirry sisältöön
Kartta

Idänsuhteiden museo Nootti käsittelee Suomen ja Venäjän suhdetta niin politiikan, talouden, kulttuurin kuin tavallisten ihmisten näkökulmasta. Uusimpaan Venäjä-tutkimukseen pohjautuva Nootti on maamme ainoa museo, joka kertoo Suomen idänsuhteiden tarinan.

Museon nimi viittaa diplomaattiseen kirjeenvaihtoon. Suomen historian tunnetuin nootti on Neuvostoliiton 30. lokakuuta 1961 lähettämä ehdotus yhteisistä sotaharjoituksista. Tästä alkoi yksi kylmän sodan Suomen kovimmista poliittisista kriiseistä, joka vaikutti myös seuraavana vuonna järjestettyihin presidentinvaaleihin.

Suomen ja itänaapurin tarina herää eloon Nootissa. Kävijät voivat hypistellä valtionjohdon toisilleen lähettämiä lahjapaketteja, testata alkuperäistä Neuvostoliitossa kehitettyä Tetristä sekä tunnistaa suomenvenäläisiä julkkiksia eri vuosikymmeniltä.  Kuvauspisteellä itsensä voi ikuistaa Havaiji-tyylissä noottikuvaan yhdessä presidentti Kekkosen kanssa.

Nootti tuntee Idän

Idänsuhteiden museo Nootti kuljettaa kävijät Venäjän vallankumouksista Suomen itsenäistymiseen ja sisällissotiin, jotka kylvivät kuolemaa ja kärsimystä molemmin puolin rajaa. Stalinin vainoissa 1930-luvulla myös tuhannet suomalaiset menettivät henkensä. Nootti kertoo muun muassa Pohjois-Pohjanmaalta Neuvosto-Karjalaan lähteneen Oskari Ahon perheen hurjan tarinan.

Talvi- ja jatkosotaa käsitellään museossa niin rintamasotilaiden, sotalasten kuin siirtoväen näkökulmasta. Nootissa voi kuunnella Moskovan Tiltun paasausta sota-ajan radiosta ja syventyä päämajan propagandaosaston valmistamiin lentolehtisiin, joilla pyrittiin vaikuttamaan vastapuoli taistelumoraaliin.

Toisen maailmansodan jälkeen Suomen ja Neuvostoliiton suhteet tiivistyivät ja idänkauppa kasvoi ja kukoisti. Museon asiantuntijavideolla suomettumista avaa ja arvioi professori Simo Mikkonen. Neuvottelupöydän ääressä kävijät voivat tutustua Suomen ja Venäjän välisen historian murroskohtiin ja uskomattomat vakoilutarinat johdattavat keskelle kylmää sotaa.

Museo käsittelee myös lähihistorian tapahtumia. Venäjän hyökkäys Ukrainaan vuonna 2022 ja Suomen liittyminen Natoon vuonna 2023 muistuttavat, että uutta idänsuhteiden historiaa syntyy koko ajan. Turvapaikanhakijan käyttämä polkupyörä ja venäjänkielinen historian oppikirja kertovat idänsuhteiden uusimmista käänteistä ja jännitteistä.

Noottiin kannattaa tutustua asiantuntevan oppaan kanssa. Suomenkieliset yleisöopastukset järjestetään 1.6.–31.8. joka päivä kello 13. Opastuksen kesto on tunti ja se sisältyy pääsylipun hintaan. Tarjolla on myös suomen- ja englanninkielinen ääniopastus, joka paljastaa hurjat tarinat museoesineiden takaa. Äänioppaan saa lainaksi museon lipunmyynnistä.

Museokaupassa on myynnissä kattava valikoima aiheeseen liittyvää tietokirjallisuutta ja mainioita oheistuotteita tuliaisiksi.

Nootti sijaitsee sijaitsee Puistotornissa (Tampereen työväentalo) Tampereen keskustassa Hämeenpuiston laidalla. Paikalle pääset helposti ratikalla 1. Lähde tutustumaan Tampereen uusimpaan museoon!

Lisätietoa: museonootti.fi

Kuvat 2-3: Mikko Vares

Artikkeli on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Idänsuhteiden museo Nootin kanssa.