Seppo Jokisen kirjoista tuttu komisario Koskinen hyppää paperilta kuvaruudulle, kun Koskisen nimikkosarja nähdään Ruudussa ja Nelosella. Uudessa sarjassa seurataan Tampereen poliisin väkivaltarikosten yksikössä toimivaa komisario Sakari Koskista ja hänen tiimiään. Ensi-iltansa 29. marraskuuta 2021 saanut sarja on kuvattu Tampereen maisemissa.
Uudessa sarjassa kirjojen tapahtumat tuodaan nykypäivän Tampereelle ja yksi kirja käsitellään aina kahdessa Koskinen-jaksossa. Sarjalle on tulossa myös toinen tuotantokausi. Ensimmäisellä kaudella Koskinen tiimeineen tutkii muun muassa sarjamurhaa, epäonnistunutta jalokiviryöstöä ja tuhopolttoa.
Seikkaile Koskisen jalanjäljissä
Koskisen ja hänen tiiminsä jalanjäljille pääsee Tampereella uudella Amazing Walks: Komisario Koskinen -kävelykierroksella. Mobiilisovellusta hyödyntävällä kierroksella esitellään sarjan päähenkilöitä ja kohdataan erilaisia pulmia, joissa haastetaan hoksottimia ja havainnointikykyä. Seikkailu sopii sekä pienille aikuisporukoille että lapsiperheille. Amazing Walks: Komisario Koskinen -kierroksen voi ostaa Amazing Cityn verkkokaupasta.
Koskinen teatterissa
Koskinen tiimeineen nähdään myös teatterissa, kun Seppo Jokisen ja Panu Raipian täysin uusi Koskinen-tarina Komisario Koskinen ja pahanpuhujat saa maailmanensi-iltansa Tampereen Komediateatterin katetussa Kesäteatterissa 9.6.2022. Varaa lippusi Komediateatterin sivuilta.
Syömään Koskisen kanssa
Lähde fani-illalliselle Koskisen kanssa 16.6 Tuulensuun palatsiin ja kysy mitä olet aina halunnut tietää. Fani-illallisella on nähtävissä toiselta tuotantokaudelta, Viha on paha vieras -kirjoihin perustuva 90-minuutin versio. Tilaisuudessa mukana tottakai Seppo Jokinen ja Eero Aho sekä myös tekijöitä kulissien takaa. Illallinen on katettu Koskisen teeman mukaisesti. Osta lippusi Lippu.fi.