Toimijat 2018 Hämeenpuiston Puistofiestassa - Visit Tampere

Aamulehti
Aamulehden tilausmyynti. Lisäksi muuta toimintaa, mahdollisesti digineuvontaa, onnenpyörä tms. aktiviteettia.

Ahaa Teatteri
Näytelmiä lapsille ja nuorille aikuisia unohtamatta! Ahaa Teatteri on ammattiteatteri, joka keskittyy tekemään nimenomaan lasten- ja nuortenteatteria. Ohjelmisto koostuu pitkälti uusista kantaesityksistä. Nuorille suunnattuja näytelmiä on vähän, joten Ahaa Teatteri tilaa uusia tekstejä, jotka käsittelevät nuorten maailmaa monipuolisesti, kiinnostavasti, koskettavasti ja hauskasti. Lasten ja nuorten omat toiveet otetaan huomioon jo näytelmien aiheita suunnitellessa. Tampereella Ahaa Teatterin oma teatteritila on entinen elokuvateatteri HÄME. Kiertueilla näyttämönä toimii koko Suomi. Ahaa Teatteri tarjoaa katsojilleen Ahaa-elämyksen paikasta riippumatta

Ahjolan opinto- ja kerhotoiminta
Ahjolan kansalaisopisto ja lasten ja nuorten kerhotoiminta tarjoaa innostavia harrastus ja opiskelumahdollisuuksia kaikenikäisille. Musiikkia, kuvataidetta, liikuntaa ja terveyttä, tanssia, kieliä, kädentaitoja sekä yhteiskunnallisia aineita. Valitse omasi ja ilmoittaudu nettisivuillamme ahjola.fi.

Baby Mozart International Music Teaching for Kids
Tutustutaan yhdessä klassisen musiikin ihmeelliseen maailmaan. Soittoa, laulua, leikkiä ja iloista yhdessäoloa 0-6v. lapsille ja heidän vanhemmilleen. Suomi / English/ Spanish www.babymozarttampere.com

Capoeira Tampere ry
Capoeira liikkeiden esittelyä ja perinteisten capoeira soittimien kokeilua.

Chitalada Finland
Thainyrkkeily, potkunyrkkeily, Krav Maga.

Danny’s Bollywood Dance Crew
Toimintapisteellä on tanssiworkshoppeja ja esityksiä ym. tanssitoiminnan esittelyä.

Dream Team Cheerleaders
Dream Team Cheerleaders esittelee pisteellään kilpacheerleadingin kumpaakin alalajia; cheerleadingiä ja cheertanssia.

Eläkkeensaajien Tampereen yhdistys ry ETY
Harrastus- ja virkistystoiminnan esittelyä, mm. tanssi- ja liikuntaryhmät, kulttuuri, kaupunginosakerhot. Arpajaiset.

FinFami ry Pirkanmaa
FinFami nalle jakaa karkkia ja pöydässä onnenpyörä visa.

Fusia Performing Arts
Fusia Performing Arts tarjoaa Intian tuhatvuotista tanssiperinnettä uudessa paketissa, jossa Intian yksityiskohtaiset klassiset tanssit, iloiset kansantanssit ja modernit elokuvatanssit sekoittuvat länsimaisiin tanssityyleihin saumattomasti. Etsit sitten balettimaisen tarkkaa tekniikkaa tai huoletonta hauskanpitoa, intialaisten tanssien kirjosta löytyy jokaiselle jotakin!

GOGO Liikuntakeskus
Onnenpyörä, arvontaa ja muuta kivaa ja kaikenikäisille sopivaa aktiviteettia.

Hervannan Karjala-seura
Juuret Karjalassa? Vai kiinnostaako karjalaisuus muuten vain? Harrasta käsitöitä, perinneruokia, musiikkia, kirjallisuutta, hengenravintoa tai liikuntaa yhdellä jäsenmaksulla hyvässä seurassa – Hervannan Karjala-seurassa. Tule tutustumaan monipuolisiin toimintamahdollisuuksiimme ja testaa samalla tietosi karjalaisesta kulttuurista!

HyvänOlonKlubi – Herbalife-hyvinvointiohjaajat
Treenihaasteen ja hyvinvoinnin mainostaminen /maksutonta rasvaprosentinmittausta Jos saa käyttää musiikkia niin otetaan kaiuttimet ja pidetään maksuttomia taukojumppia 🙂 jopa lavalla jos haluatte!!

Hämeen Kansanlähetys
Mainostamme syksyn toimintaamme ja kursseja. Lapsille oma pieni toimintapiste, josta saa pienen palkinnon.

Improteatteri Harhaliike
Improvisaatioteatteri Harhaliikkeen pisteellä pääset tutustumaan improteatterin jännittävään maailmaan. Lisäksi pääset tutustumaan yhdistyksemme ja teatterimme toimintaan. Meiltä saat tietoja esityksistämme ja työpajoistamme. Pisteellämme on luvassa myös pop-up live esityksiä.

inSpiral Dance Company Finland
inSpiral Dance Company Finland on irlantilaisen tanssin koulu, jossa on tarjolla tunteja alkeistasosta lähtien niin lapsille kuin aikuisillekin. Pisteellä pääset kokeilemaan tätä lennokasta tanssilajia.

Jooga- ja tantrakoulu Natha
Jooga-ja tantrakoulu Natha on opettanut yli 10 vuotta Tampereella. Opetuksemme on syvällistä esoteerista joogaa, joka sisältää asana harjoitusten lisäksi meditaatio tekniikoita, sekä teoria opetusta. Tule juttelemaan ja kyselemään lisää pisteellemme. Meillä myös teetarjoilu. Nähdään pian!

K4 Center
Kerromme seuramme toiminnasta ja tulevista kursseista Hervannassa ja keskustassa. Lajit: kuntonyrkkeily, krav maga, thainyrkkeily ja kahvakuulaharjoittelu. Lisäksi arvontaa yms.

Kehitysvammaisten Palvelusäätiö (KVPS)
KVPS:n Jotta kukaan ei jäisi yksin -hanke tuottaa toimipisteellä toiminnallisia oivalluksia yksinäisyyden vähentämiseksi ja ystävyyden lisäämiseksi. Pisteellä on myös EU:n Vammaiskortin info. Suomeen kortti on tullut kesäkuussa ja EU:n Vammaiskortti edistää vammaisten ihmisten yhdenvertaisuutta, osallisuutta ja liikkuvuutta Euroopassa.

Kirkkomusikantti-toiminta
Toimipisteellä esitellään ympäri kaupunkia tapahtuvaa, Tre:n ev.lut. seurakuntien järjestämää soitonopetusta.

Kirkon Ulkomaanapu/Tampere
Kirkon Ulkomaanavun ja Toisenlaisen lahjan esittely

Kissojen Katastrofiyhdistys
Kahvio, arpajaiset ja fanituotteita myynnissä kodittomien kissojen hyväksi, kissatietoa kissanystäville

Kontti
Liikuntakonsepti Kontti tarjoaa pienen liikunnallisen haasteen ja kertoo tulevasta Kontti Liikuntakonseptista joka aukeaa Tampereelle syksyllä 2018! www.konttibeach.fi

Koovee
Kooveen harrasteliikunnan toiminnallinen esittelypiste. Pisteellä salibandykaukalo, jossa voi pelailla sekä rintamerkkikone, jossa voit tehdä oman Koovee-aiheisen rintamerkin.

Koovee ry taitoluistelujaosto
Kooveen taitoluistelujaosto tarjoaa laadukasta valmennusta ja monipuolista urheilutoimintaa yksinluistelussa kaikentasoisille taitoluistelun harrastajille. Tarjoamme olosuhteet huippu- ja kilpaurheilulle, harrastelähtöiselle kilpaurheilulle sekä puhtaasti harrastamiselle. Ryhmiä on tarjolla kaikenikäisille tytöille ja pojille 2-vuotiaasta lähtien.

Käsityö- ja muotoilukoulu Näpsä, Uulun musiikkikoulu
Näpsän ja Uulun musakässäjameissa kokeillaan kaiken maailman soittimia ja tehdään omat kuviot puuhapöydän pintaan.

Lenin-museo
Lenin-museo on Tampereen tärkeimpiä nähtävyyksiä. Museo sijaitsee Työväentalossa samassa salissa, jossa Venäjän vallankumoukselliset Vladimir Lenin ja Josif Stalin tapasivat toisensa ensimmäisen kerran vuonna 1905. Museo on uudistunut muutamia vuosia sitten ja tarjoaa viihdyttävän ja kiinnostavan elämyksen. Piipahda Lenin-museolla!

Maanpuolustusnaiset
Maanpuolustusnaisten toiminnan esittely.

Miekkailuseura Kalpaveljet
Miekkailuseura Kalpaveljien pisteellä saat tietoa olympialaisista tutuista lajeista – kalvasta, säilästä ja floretista. Pääset kokeilemaan lajia harrastajien opastuksella, ja voit haastaa kaverisi oikeaan miekkailuotteluun!

MPK
MPK:n toiminnan ja kurssien esittely, laserpitooliammuntaa ml palkinnot sekä Pirkanmaan maakuntakomppanioiden esittely ja rekrytointi

Mummon Kammari, Myötätuuli, Tuomiokirkko srk
Seurakuntien toiminnan esittelyä, vapaaehtoistoiminnan esittelyä.

Musiikkikoulu Musiikkitoteemi
Kitararoiden ja Vekarasoittimien esittelyä ja soitintutustumista.

Mysteeri
Mysteeri tunnetaan pakohuonepeleistään, mutta tällä kertaa ketään ei lukita sisälle. Tuomme Puistofiestaan ratkottavaksi kaksi mainiota Minimysteeriä, joissa pääsette koettelemaan aivojanne perhe- tai kaveriporukan kesken. Myös onneaan voi kokeilla Mysteerin oman onnenpyörän äärellä.

Nuorisopalvelut
Syksyllä keskustan Monitoimitalo 13:ssa starttaa mm. dancemix-, tubetus,- tapahtumatuotanto- ja DJ-työpajat. Tule tutustumaan nuorisopalveluiden ilmaisiin nuorten harrastusryhmiin ja kuulemaan lisää syksyn toiminnasta!

Pelastetut kaunottaret
Pelastetut Kaunottaret on kiertävä valokuvanäyttely, joka täydentää Vapriikin Kadonneet kaunottaret näyttelyä tuomalla esiin, kuinka hienoja rakennuksia Tampereella on onnistuttu säilyttämään aktiivisten kansalaisten toimesta sekä muistuttamalla myös niistä noin 100-vuotiaista rakennuksista, jotka vielä odottavat pelastamistaan. Tervetuloa tutustumaan historialliseen materiaaliin, kuulemaan rakennussuojelusta harrastuksena ja keskustelemaan vanhojen talojen merkityksestä kaupunkikuvassa.

Pirkanmaan CP-yhdistys
Keskustelua vammaisuudesta ja esteettömyydestä, liikkumisen apuvälineiden kokeilua sekä leikkimielistä kisailua karkkipalkinnoin.

Pirkanmaan Jätehuolto
Lajittelussa on itua! Tietoa ja vinkkejä jätehuollosta ja kodin jätteiden lajittelusta. Lapsille oma lajitteluleikki.

Pirkanmaan kilpirauhasyhdistys ry
Pirkanmaan kilpirauhasyhdistys ry esittelee toimintaansa kaikille jotka ovat kiinnostuneet tietämään lisää kilpirauhassairauksista ja yhdistyksen toiminnasta. Jaamme esitteitä ja Kilpi lehtiä kaikille halukkaille.

Pirkanmaan munuais ja maksayhdistys – PirMu ry
Verenpaineen mittaus ilmaiseksi Munuais ja maksatietoutta Elinluovutuskortteja

Pirkanmaan pelastuslaitos
Pirkanmaan pelastuslaitoksen osastolla on tarjolla lapsille pikku palomiehen -toimintarata. Mahdollisuus tutustua paloautoon ja tarjolla tarpeellista turvatietoa. Tampereen VPK:n puhallinorkesteri esiintyy osastolla.

Pispalan kirjasto
Pispalan kirjasto esittelee omaa toimintaansa: kirjojen lainaamista, tilaisuuksiaan, kirjojen kierrätystä ja käytettyjen kirjojen myyntiä

Poikakuoro Pirkanpojat
Poikakuoro Pirkanpojat on perustettu Tampereelle vuonna 1970. Kuoron keskeisinä tavoitteina on vaalia ja kehittää ainutlaatuista poikakuoroinstrumenttia ja -kulttuuria sekä tarjota pirkanmaalaisille pojille mahdollisuuden oppia muusikkoutta ja laulamista innostavassa ilmapiirissä. Kuoron taiteellisena johtaja on vuodesta 2011 lähtien toiminut MuM Jouni Rissanen.

POP Pankki Tampere
POP jäätelöä! POP Pankki jälleen mukana Puistofiestassa, Tule osastollemme hakemaan maistiaiset!

Punainen Risti
Punaisen Ristin Nallesairaalassa kaikenlaiset pehmolelut ja nuket saavat hoitoa vammoihin ja sairauksiin. Tapahtumassa myös Punaisen Ristin toiminnan esittelyä.

Pyrintö Cheer Team
Tervetuloa tutustumaan Pyrinnön kilpacheerleading toimintaan! Pisteellä pääset tutustumaan lajiin; nostoja, pyramideja, ilma- ja maa-akrobatiaa. Halutessasi pääset myös kokeilemaan lajia pisteellämme. Tervetuloa!

Rantaperkiön Isku
Toimipisteellämme pääset tutustumaan seuramme toimintaan. Lajit: voimistelu ja lentopallo sekä lasten liikunta ja aikuisten liikunta.

RE/MAX Center
Pisteellämme tarkkuusheittopeli, jossa heitetään ketjunpätkiä, tavoitteena kerätä pistesaalis. Sopii kaikenikäisille heittäjille, kaikki osallistujat palkitaan. Lisäksi arvontaa, jossa tavarapalkintoja. Mahdollisuus keskustella kiinteistönvälittäjiemme kanssa asumisen asioista.

Respeite Capoeira ry
Capoeira on vauhdikas brasilialainen taistelulaji, jota voi tulla pisteellämme katsomaan tai kokeilemaan itse! Lajiin liittyy akrobaattisia elementtejä sekä musiikkia, joten sen parista löytyy jokaiselle jotakin. Pisteellämme voi kokeilla myös mm. maailman vanhimman kielisoittimen soittamista!

Rumpukoulu Basari
Tervetuloa kokeilemaan rumpusetillä ja cajonilla soittamista! Pisteellä voit myös osallistua ilmaisen rumputunnin arvontaan.

Sambakoulu Unioa da Roseira
Kerromme toiminnastamme, viikkolukujärjestyksestä. Esittelemme toimintaamme lasten- ja nuorten esityksillä, jaamme flaikkuja tulevasta kaudesta. Esillä myös muutama soitin.

Seigikai
Seigikain pisteellä esitellään seurassamme harjoiteltavia lajeja, kuten aikidoa, iaidoa ja qigonia. Pisteellä harjoitellaan pitkin päivää ja järjestetään näytöksiä puolen tunnin välein. Vierailijoilla on mahdollista tulla kokeilemaan lajeja tatamilla, ja osallistua arvontaan, jossa voi voittaa ilmaisen peruskurssin.

Selkäyhdistys
Neuvoja selän kuntoutukseen.

Setlementti Tampere
Kirje Tuntemattomalle -kirjepaja, rintanappikone (tee oma rintanappi!), pieniä rentoutusharjoituksia ja yhdistyksen vapaaehtoistoiminnan esittelyä.

Sotilaskoti
Esittelemme sotilaskodin maastotoimintaa: kenttäleipomo ja kahvinkeitto maastossa.

SPR Veripalvelu
Veripalvelun ja verenluovutustoiminnan esittely. Vastaamme verenluovutusaiheisiin kysymyksiin.

Suomen Teatteriopisto ja Tampereen Komediateatteri
Teatterillista toimintaa ja lipunmyyntiä Suomen Teatteriopiston ja Tampereen Komediateatterin pisteellä.

Tai Shin Mun Kung Fu
Tai Shin Mun Kung Fu on kiinalainen taistelutaito, jossa harjoitteluun kuuluvat liikesarjat, aseettomat ja perinteisin asein tehtävät tekniikat sekä terveyttä tukevat hengitysharjoitukset ja hieronta. Pirkanmaan Tai Shin Mun ry järjestää kursseja sekä aikuisille että lapsille!

Taideyhdistys Elo ry
Näyttelyvierailla on mahdollisuus erilaisten taidevälineiden kokeiluun ja taiteen tekemiseen. Taideyhdistys Elo ry on kuvataideharrastajien vuonna 1991 perustama rekisteröity yhdistys, jonka tarkoituksena on edistää kuvataiteen harrastajien taiteellista toimintaa Tampereella ja lähikunnissa. Jäseniä Elossa on nykyisi 124. Yhdistyksen tapahtumat ovat kaikille avoimia. Lisätietoa http://taideyhdistyselo.fi/

TAKU
TAKU:n tarjoamien aikuisten kuntoliikunta vaihtoehtojen esittelyä sekä Syksyn Toimintakalenterin tietojen syventämistä (mitä kukin toiminta pitää sisällään)

Tammer Novan Rotaryklubi
Tule testaamaan mihin maanosaan Onnenpyörä lähettäisi sinut vaihto-oppilaaksi. Meiltä voit myös kysyä Rotaryn nuorisovaihtotoiminnasta – vuosivaihdosta, kesävaihdosta ja leirivaihdosta. Tai isäntäperheenä toimimisesta saapuvalle vaihto-oppilaalle. Rotaryn elokuussa 2019 alkavaan vuosivaihtoon haetaan nyt syyskuussa 2018. Saat meiltä tietoa myös Rotaryn muusta toiminnasta.

Tampereen A-Kilta ry
Tervetuloa kokeilemaan jättifortunapeliä!

Tampereen aikuislukio
Dialogia kielillä

Tampereen Flamencoyhdistys
Flamencon rytmejä, koputuksia ja askelia. Käy katsomassa tanssisityksiä – ja kokeile itse, kopisevatko flamencokenkien korot ja löytyykö oikea rytmi taputuksiin. Tervetuloa!

Tampereen Insinöörit
Tampereen Insinöörit ry:n Puistofiestan ständillä voit tavata yhdistyksen edustajia ja muita kaupunkilaisia! Kojulla vieraillessasi voit laittaa hoksottimesi ja sorminäppäryytesi testiin insinöörihenkisessä pulmapelissä. Perheen pienimmille tarjolla on myös ilmapalloja sekä hattaraa. Käy tutustumassa Tampereen Insinööreihin etukäteen osoitteessa www.tampereeninsinoorit.fi, tai tule rohkeasti suoraan kojulle kysymään, mistä yhdistyksen toiminnassa on oikein kyse.

Tampereen Judo
Judon esittelyä sekä livenä tatamilla että videoiden avulla ja mahdollisuus ilmoittautua elo-syyskussa alkaville peruskursseille, tatamilla saa yleisökin kokeilla ohjatusti.

Tampereen Jumppatiimi TAJU ry
TAJUn pisteellä pääset temppuilemaan koko perheen voimin. Lisäksi luvassa arvonta ja kisa!

Tampereen Kisatoverit
Tervetuloa tutustumaan urheiluseuramme toimintaan! Kiinnostaisiko sinua tai perheenjäseniäsi aloittaa uusi harrastus? Vai miltä kuulostaisi osallistuminen Ensilän Puolimaratonille? Tule rohkeasti käymään pisteellämme, tavoitteenamme on jakaa liikunnan ja urheilun iloa kaikille.

Tampereen Laskuvarjokerho
Pitkän vapaan tarpeessa? Tule tutustumaan alkeis- ja tandemhyppykursseihimme ja lähde kanssamme valloittamaan taivas.

Tampereen Namika, YMCA Tampere
Tampereen NMKY / YMCA Tampereessa, Namikassa, voit harrastaa liikuntaa, musiikkia, partiota, käydä kohtaamispaikoissa tai hakeutua pajatoimintaan. Somen hashtagit #ymcatampere #namikansali #parastapartiotatampereella #tampereenkotkat #messintila #messinkohtaamispaikka #pirkanmaanmusiikkiopisto

Tampereen Partiolaiset ry
Tampereen Partiolaisten toimintapisteellä pääset kokeilemaan ja tekemään partiohenkisiä kädentaitoja sekä pelaamaan jättipelejä. Tarjolla on myös tietoa partiotoimintaan liittymisestä Tampereella.

Tampereen Salonkiorkesteri (TSO) 
Tampereen Salonkiorkesteri (TSO) on musiikillinen harrastusryhmä ja ainoa säännöllisesti toimiva salonkiorkesteri Tampereella ja Pirkanmaalla. TSO:n tukena on keväällä 2018 perustettu Pro TSO ry, johon tarvitsemme lisää jäseniä edistämään salonkimusiikin harrastustoimintaa Tampereella. Tasatunnein salonkiorkesterimme pienryhmä soittaa klassista musiikkia solistinaan György Balázs, joka toimii myös kapelimestarina.
Toimintapisteessämme kerromme myös Pro TSO ry:n toiminnasta ja haastattelemme mahdollisia
yhteissoitosta kiinnostuneita musiikinharrastajia.

Tampereen Seudun Aivovammayhdistys ry
Paikalla on Tampereen Seudun Aivovammayhdistys ry:n teltta. Tietoa aivovammoista. Arvomme 3 polkupyöräkypärää jotka tarjoaa Suomen urheilupyörä Tampere.

Tampereen Sisu Gymnastics
Tule kokeilemaan eri voimistelulajeja! Tampereen Sisun tapahtumapisteellä pääset kokeilemaan voimistelutelineitä ja -välineitä sekä testaamaan taitojasi useissa eri voimistelulajeissa. Esittelyssä mm. telinevoimistelu, joukkuevoimistelu, rytminen voimistelu, kilpa-aerobic, freegym, parkour ja trampoliinivoimistelu.

Tampereen Suomalainen Klubi
Teemana on satavuotias Suomen siniristilippu, tavoitteena lipun käytön edistäminen. Jaamme Suomen lippu -tietoa sanoin ja kuvin. Jaamme Suomen lippu -postikortteja. Myymme pienoislippuja.

Tampereen Taekwon-Do seura ry
Tampereen Taekwon-Do seuran toimipisteellä esitellään seuran toimintaa ja Taekwon-Doa lajina. Toimipisteellä on myös mahdollista ilmoittautua syksyllä alkaville alkeiskursseille, joita järjestetään junioreille (alkaen 4-v.) ja aikuisille.

Tampereen Työväen Teatteri
Tampereen Työväen Teatterin pisteessä huikeita teatteritarjouksia ja lippuja syksyn parhaimpiin teatterielämyksiin.

Tampereen Voimailuseura / Tammer Turnaus
Tampereen Voimailuseuran pisteellä on mahdollisuus tutustua nyrkkeilyyn lajina, saada tietoa lasten ja nuorten nyrkkeilystä, aikuisten kuntonyrkkeilystä ja kilpanyrkkeilystä. Toimintapisteellä voi tulla kokeilemaan mm. pistehanskoihin lyömistä ja muita kuntonyrkkeilyn saloja. Koko päivän ajan on myös mahdollisuus osallistua tietokilpailuun, jossa palkintona 120€ arvoinen kuntonyrkkeilykurssi ja pääsylippuja syksyn Tammer Turnaukseen.

Tampereen Yritys
Seuran esittely: Varttuneiden kuntoliikunta Tyttöjen voimistelu / tanssillinen voimistelu Kilpailu/Kuntoilulajit: pyöräily, hiihto Erityisryhmien jääkiekko 2019 Juhlavuosi 120v.

TamRU
Suomen toiseksi suurin reserviupseerikerho on reserviupseerien etuja ja valmiuksia kehittävä toiminnallinen ja aatteellinen maanpuolustusjärjestö. Yhdistyksen tehtävänä on ylläpitää reserviupseerien sotilaallisia tietoja ja taitoja, johtajakykyä ja valmiuksia sekä toimia jäsenten yhdyssiteenä muihin maanpuolustuksellisiin yhdistyksiin ja järjestöihin. Toiminnan päämääränä on Suomen kokonaisturvallisuuden edistäminen.

Tanssikoulu Dance Actions
Esittelyssä tanssiharrastus ja tanssikoulu Dance Actionsin toiminta. Pisteellä tietoiskuja tanssista, tanssikurssien arvontaa, pienimuotoista tanssiopetusta/tanssiesityksiä.

Tanssistudio Razzmatazz
Tervetuloa Razzmatazzin pisteelle tutustumaan tulevan kauden lukkariin, kyselemään tanssitunneista sekä seuraamaan pieniä tanssiesityksiä.

Tanssiteatteri MD
Uuden Tanssiteatteri MD:n Ystäväni Pikku Pörriäinen -esityksen ötökkähahmot tanssivat pirteästi Puistofiestassa. Ötökät voit bongata hassuttelemassa Tanssiteatteri MD:n esittelypisteellä. Ötökkäjumppaan voi tulla osallistumaan klo 12 ja 14. Ystäväni Pikku Pörriäinen on syksyllä 2018 ensi-iltansa saava koko perheen tanssiteatteriesitys. Samat hahmot ovat tuttuja YLE:n Pikku Kakkosen TV-sarjasta Pikku Pörriäinen. Esittelypisteellä pääset tutustumaan myös muuhun Tanssiteatteri MD:n toimintaan ja syyskauden ohjelmaan. Lisäksi voit osallistua lippuarvontaan ja voittaa liput syksyn esityksiin.

Tapparan Taitoluistelijat
Tervetuloa tutustumaan Tapparan Taitoluistelijoiden toimintaan. Eri toimintamuodot seurassamme ovat yksinluistelu, muodostelmaluistelu, harrastusluistelu ja luistelukoulut.

Teatteri Iris
Teatteri Iris esittelee toimintaansa sekä uusimman lastennäytelmänsä Tyttö ja Herra K.

TKT-Nääsvääntö
Luvassa on kädenvääntöä rennolla otteella ja hyvällä fiiliksellä. Pisteellämme pääsee tutustumaan kädenvääntöön urheilulajina, miettelemään voimiaan virallisen kisapöydän ääressä ja ennenkaikkkea tutustumaan Suomen suurimman kädenvääntöseuran toimintaan. Tervetuloa!

TNV
TNV 120 v. Uudistunut tuntirarjontamme on nyt julkaistu! Kasvanut kattauksemme sisältää voimisteluryhmiä kaiken ikäisille harraste-, kuin kilparyhmienkin osalta, aikuisten ryhmäliikuntaa, sekä lasten liikuntaa. Tule osallistumaan arvontaan, sekä tutustumaan toimintaamme.

TRES
Yhdistyksemme vapaaehtoisen maanpuolustustyön eri osastojen esittely. Mahdollisuus tutustua eko-aseisiin ja kokeilla laserammuntaa. Tampereen Seudun Reserviläisnaiset ry on mukana samassa toimipisteessä esittelyineen ja tarjoiluineen.

TU-38
TU-38 on ketterä ja nuorekas 80v hämäläinen urheiluseura, jonka pääpaino on yleisurheilussa (yu-valmennusryhmät, yu-koulut, erikoislajiryhmät, piirikunnalliset- ja kansalliset kisat hallissa ja ulkokentillä). Järjestämme toimintaa myös tenniksessä (tenniskoulut), aikuisyleisurheilussa (treeniryhmä), suunnistuksessa (suunnistuskoulu aloittelijoille) ja lentopallossa on pelattu harrastesarjoissa. Onpa kisattu talvikelien niin salliessa seuran hiihtokisojakin. Tervetuloa mukaan seuraamme harrastamaan monipuolisesti liikuntaa ja urheilemaan omin tavoittein koulutettujen valmentajiemme johdolla sopivan kokoisissa ryhmissä. Tuemme myös niitä urheilusta kiinnostuneita henkilöitä jotka haluavat toimia ja kehittyä valmentajina. Kutsumme mukaan myös teidät, jotka haluatte olla mukana järjestämässä laadukkaita liikuntatapahtumia. Nähdään kentällä!

TUL-Tampere
Halisko-temppurata ja piirin toiminnan erityisesti nuorisotoiminnan esittely sekä TUL-100 tapahtumien esittelyä. Halisko mukana pisteellä.

UFO
Ultimate on frisbeellä pelattava vauhdikas joukkuelaji. Testaa erilaisia heittoja ja tutustu lajiin Tampereen UFOn pelaajien kanssa!

Vapepa Tampere
Vapaaehtoisen pelastuspalvelun (Vapepa) eri toimintamuotojen esittelyä kuten ensihuolto,henkinen tuki ja maalta/ilmasta käsin tapahtuva kadonneen henkilön etsintä. Paikalla mm. pelastuskoiria, joita saa tulla myös rapsuttelemaan. Mahdollisuus testata omia etsijän kykyjä ja osallistua Hämeenpuistoon ”kadonneen” henkilön etsintään. Tuntomerkit saa esittelypisteeltämme.

Varala-Tiimi
Varala-Tiimin toimipisteellä voi kokeilla miten piruetin tekeminen onnistuu piruettilusikan avulla tai ilman. Esittelemme Taitoluistelujaostomme toimintaa, johon kuuluvat luistelukoulut, kilpa- ja harrastusryhmät, soveltava luistelu, aikuis- ja muodostelmaluistelu.

viestikilta
Kulkeeko kuso ? Esillä on vanhaa toimivaa viestikalustoa, sekä nykypäivän radioamatöörilaite, joilla viestitystä voi kokeilla. Yhteys toimii eli kuso (QSO) kulkee. www.pviestikilta.fi

Yöstäjä
Tutustu sanataiteeseen ja palaa syksyn hauskimman koulun penkille Yöstäjän Mielikuvituskoulussa! Vauhdikkaat sanatieteen professorimme räätälöivät kaikenlaisille oppijoille omanlaisen lukujärjestyksen. Jokainen saa mukaansa oman fantasialukujärjestyksen, ja elinikäinen mielikuvitusoppiminen voi alkaa!

Zenshindojo
Aikuisille suunnattua kamppailu- ja terveysliikuntaa. Karaten, taijin ja yiquanin esittelyä ja harjoituksia.