Siirry sisältöön
Kartta

Tampereen K50-messuilla sitä saa mitä tilaa: roppakaupalla hyvinvointia

Vuonna 2024 Tampereen K50-messut on toteutettu kävijöiden näköisiksi. Aiemmin toteutetun kävijäkyselyn vastaukset näkyvät suoraan tapahtumassa. Eniten toiveita sai matkailuun ja hyvinvointiin panostaminen, joista hyvinvointi nostettiin pääteemaksi.

K50-messut ovat aikuisten, eli yli viisikymppisten, oma tapahtuma, joilla mm. puhutaan seksuaalisuudesta, opetellaan niin tanssimaan kuin hengittämäänkin, nautitaan kulttuurimaistiaisia ja varaillaan retkiä, reissuja ja pidempiäkin matkoja. Messut tarjoavat mitä parhaimman hetken kerätä koko ystäväporukka yhteen ja viettää hauska lauantaipäivä!

Juuri yhdessä ystäväporukan tai vaikka kumppanin kanssa onkin hyvä tutustua K50-messujen toiseen isoon teemaan: Matkailuun. Messuilla on mukana lähes 90 matkailu- ja kulttuurialan näytteilleasettajaa kertomassa omista matkatarjouksistaan, kulttuuritarjonnastaan, parhaista aktiviteeteista ja kiinnostavimmista majoituksista. Messut läpi kiertämällä on helposti suunniteltu ja bookattu seuraavat lomat tai ainakin viikonloput!

Ohjelmalavalla keskitytään voimaan hyvin, ja siellä tehdään yhdessä esimerkiksi Gladiaattorit-sarjasta tutun Milena Vaittisen ohjaamana lempeitä liikkeitä niskahartiaseudun avaamiseen tai kuullaan kuinka lihasvoiman kehittämisellä voi lisätä elämänlaatua. Puhumassa mm. Trinitas Lääkäripalvelut Oy:n johtava lääkäri sekä geriatrian erikoislääkäri Arvo Haapanen. Messulavan ohjelma:

11.15 Juontajan tervehdys: K50-messujen parhaat tarjoukset ja messuvinkit!
11.30 Pharma Nord-luento: Hidasta ikääntymistä! Luennoitsijana Merja Lindström, luontaistuote- ja geenitulkintakouluttaja, tietokirjailija
12.00 Asuntosäätiö: Tietoisku
12.15 Saimaan kauniit Juva, Sulkava ja Puumala kutsuvat kylään!
12.30 Työväen Musiikkitapahtuma: Tietoisku
12.45 Trinitas Lääkäritalo: Lihasvoimalla elämänlaatua!
13.00 Hammaslääkäriasema Helmiäinen: Hymyillen hyvinvointiin – suunterveyden ja monipuolisen ravinnon yhteys
13.15 Valmennuskeskus MTC: Tehdään yhdessä: Lempeitä liikkeitä niskahartiaseudun avaamiseen. Ohjaajana Milena Vaittinen
13.30 Visit Kokkola: Kokkola lumoaa historiallaan ja meren läheisyydellä. Koe kiehtovat tapahtumat, herkulliset ravintolat ja ainutlaatuinen luonto. Tervetuloa nauttimaan Kokkolan elämyksistä!
13.45 My Fascia: Vaivaako lonkka? Vipattaisiko tanssijalka enemmän kuin lonkkasi antaa periksi? Onko hiihtolenkin tuloksena lonkan kolotus? Tule kuuntelemaan vinkit lonkkien omatoimiseen huoltoon!
14.15 Tanssiteatteri MD: Tietoisku
14.30 Panssarimuseo: Tietoisku
14.45 Tankoleidit: Shape of My Heart -tankotanssinäytös
15.00 Pirkanmaan Hyvinvointialue: Tietoisku
15.15 Aito Säästöpankki: Tietoisku
15.30 Anu Niemi: Tehdään yhdessä: Kasvojooga
15.45 Amorin: Miten ylläpitää hyvinvointia ja voida kokonaisvaltaisesti paremmin iästä riippumatta? Täsmävinkit seksuaalisuuden äärelle pysähtymiseen ja omannäköisen elämän ilmentämiseen. Puhumassa erityistason seksuaaliterapeutti, sairaanhoitaja-kätilö Susanna Alhonkoski, Amorin Oy
16.00 Pasmiini: Haluatko ovimatosta oman elämäsi johtajaksi? – Tunne kehosi, rakastu itseesi!
16.15 Reumaliitto: Hyvinvointia omalle polullesi
16.30 Maailmantanssi ry: Tanssinäytös: Maailmantanssit kaikille!
16.45 Juontaja: Tulevat K50-messut ja tapahtuman pääpalkinnon arvonta. Pääpalkinnon tarjoaa Tahko Chalets

Ohjelmalavan ulkopuoleltakin löytyy ohittamattomia tarjouksia ja kiinnostavia uusia tapoja hoitaa ja ylläpitää terveyttä. K50-messuilla olisi hyvinvointitärppejä vaikka muille jakaa, josta erityisen suurta kiinnostusta on herättänyt mahdollisuus kehonkoostumusmittaukseen. Liikuntakeskus Pajulahti on luvannut tehdä inbody-mittauksen veloituksetta kävijöille, joita kropan nykytila mietityttää.

K50-messuilla hyvinvointi ei kuitenkaan tarkoita vain liikuntaa tai etenkään painon tarkkailua. Hyvinvointia on myös seksuaalisuus, josta puhumassa erityistason seksuaaliterapeutti ja sairaanhoitaja-kätilö Susanna Alhonkoski Amorin Oy:stä. Lisäksi Amorinilla on esittelypiste tapahtumissa, joilla pääsee hypistelemään ja shoppailemaan aikuisten leluja, ja kysymään mieltä askarruttavia kysymyksiä. Amorinissa pisteellä kysymyksiin vastaa koulutetut ammattilaiset, ja pohdintoihin suhtaudutaan kuin mihin tahansa hyvinvointiin liittyvissä asioissa, ei hihitellen tai vitsaillen.

Messut juontaa ihastuttava Anu Niemi. Anu tunnetaan näyttelijänä sekä teatteri- ja joogaopettajana. Juontojen ja ohjelman lomassa tapahtumalavalla on luvassa mm. trendikästä kasvojoogaa sekä lempeitä hengittelyharjoituksia.

Inspiraatiota eksoottisemman harrastuksen pariin tarjoaa upeat +50-vuotiaat Tankoleidit, jotka esittävät messuilla Shape of My Heart -tankotanssinäytöksen.

Ensimmäisille 200 messuvieraalle jaetaan tutusti messukassit. Viimeisenä ohjelmanumerona suoritetaan tapahtuman pääpalkinnon arvonta. Messuarvonnan pääpalkinnon tarjoaa Tahko Chalet – Golden Resort kokous- ja vapaa- ajankeskus. Palkintona on Golden Resort -majoituslahjakortti, joka sisältää yhden yön majoittumisen paritalohuvilassa 1-8 hlölle.

K50-messut järjestetään Tampere-talolla lauantaina 9.3.2024. Tapahtuma on avoinna kävijöille klo 11-17. K50-messuille on vapaa pääsy nyt ja tulevaisuudessa.