Siirry sisältöön
Kartta

Kodin Kakkonen

Kodin Kakkonen on yksi Tampereen suurimmista kirpputoreista, josta ei yksinkertaisesti voi lähteä tyhjin käsin. Paikan osoite on Papinkatu 20, ja sen lattiapinta-ala on peräti 1000 neliömetriä!

Fida lähetystori

Fida lähetystorilla on laaja valikoima erilaisia tekstiileitä ja kodintavaroita. Ne on jaoteltu eri osastoille, mikä helpottaa etsimistä, ja myyntituotoilla tuetaan Fidan tekemää työtä kehitysmaiden lähimmäisten hyväksi.

Kirpputori Bueno

Muodikas ja raikas Bueno on syntynyt intohimosta uudistaa kirpputorikulttuuria. Itsenäisyydenkadulla sijaitseva kirpputori on yksi tuoreimmista kirppiksistä Tampereella!

Radiokirppis

Radiokirppis toi itsepalvelukirpputorikulttuurin Tampereelle ja on toiminut ydinkeskustassa, Laukontorin laidalla, jo parikymmentä vuotta. Noin 200 itsepalvelupöydästä löytyy jokaiselle jotakin ja löytöjä voi ihastella kierroksen päätteeksi kahvin kera.

Kirpputori Tarina

Kirpputori Tarina sijaitsee niin ikään Laukontorilla. Kahdessa kerroksessa sijaitseva viihtyisä itsepalvelukirpputori tarjoaa myös kahvihetkiä torimaisemien äärellä.

Kirpputori Silinteri

Kirpputori Silinteri sijaitsee Koivistonkylän Prismakeskuksessa ja tilaa on käytössä yli 1000 neliömetriä. Kirpputori Silinterin erikoisuutena on Pirkanmaan laajin käytettyjen huonekalujen valikoima.

Suomen Punaisen Ristin Kontti

Suomen Punaisen Ristin Kontti on Tampereen Lielahdessa sijaitseva kierrätystavaratalo, jossa myydään lahjoitettuja vaatteita, tavaroita ja huonekaluja. Ostamalla Kontista tuet Punaisen Ristin avustustyötä kotimaassa ja katastrofialueilla.

Jonnan Kirppis

Jonnan kirppis on niin ikään Lielahdessa sijaitseva kirpputori. Jonnan kirppis on aarreaitta lastenvaatteista ja naisten muodista kiinnostuneille ja vilkkaalla kirpparilla tavarat vaihtuvat viikoittain.

Bella Kirppis

Tampereen uusin tulokas, Bella Kirppis, sijaitsee Lielahdessa hyvien kulkuyhteyksien päässä. Uusissa ja avarissa tiloissa tavarat löytävät ostoskoriin pöydiltä ja rekeiltä.

Pirkan kirpputorikeskus

Pirkan kirpputorikeskus on Kangasalalla Lentolan Prisman vieressä sijaitseva Pirkanmaan suurin ja tilavin kirpputori. Kirpputorin 300 myyntipaikasta jokainen voi tehdä mahtavia löytöjä.

Kirppis Siison

Siison sijaitsee Nokian ydinkeskustassa Pirkkalaistorin laidalla. Kirppistuotteet on tarkastettu ja hinnoiteltu henkilökunnan toimesta ja kaikki on järjestetty osastoittain, jotta löytöjä on nopea tehdä. Kirppistuotteiden lisäksi myynnissä on huima valikoima Nokia-tuotteita, jotka on valmistettu Nokian kaupungin teettämän Nokia-kuosin pohjalta, sekä lähiruokaa, ekotuotteita ja paikallisia käsityötuotteita.

Kirpputori Wanha Roosa

Ylöjärven keskustassa sijaitseva Kirpputori Wanha Roosa on nykyaikainen itsepalvelukirpputori hyvien liikenneyhteyksien keskellä.

Äijäkirppis Lualamiäs

Tampereen Nekalassa vanhassa Kaukokiidon rahtiterminaalissa sijaitsee ympärivuotinen Äijäkirppis Lualamiäs kahvioineen. Kirpputorin tarkoituksena on toimia äijätavaran keitaana. Työkaluja, vehkeitä ja vempaimia, ajopelejä sekä rouheita sisustuselementtejä, kuten vanhoja huoltoasemakylttejä. Nimestään huolimatta kaikki ovat tervetulleita sukupuoleen katsomatta.

Kirpputori Swap

Hervannassa kauppakeskus Duon lähellä sijaitsee Kirpputori Swap. Swap on uudenajan kirppis, joka haluaa säilyttää itsepalvelumyynnin periaatteita, mutta päivittää kirppiskulttuuria nykyaikaan. Swap tarjoaa erilaisia myyntivaihtoehtoja itsepalvelumyynnistä täysihoitoiseen myyntiin, jonka kirpputori hoitaa täysin.