Siirry sisältöön
Kartta

Vakoilulla on ollut valtava merkitys kaikilla keskeisillä yhteiskuntaelämän alueilla.

Niin politiikassa, taloudessa, sodankäynnissä kuin yritysten ja aatteiden välisessä kilpailussa tai urheilussa, vakoilun parissa yksittäinen henkilö tai tekninen väline on kyennyt muuttamaan kehityskulkuja ja kokonaista maailmaa jopa enemmän kuin viralliset hallitukset.

Jotta myös suuri yleisö saisi tutustua näihin legendaarisiin vakoiluvälineisiin sekä hahmoihin menetelmineen, maailman ensimmäinen vakoilun erikoismuseo avattiin yleisölle vuonna 1998. Se tapahtui maassa, joka on ollut geopoliittisen ja teknologisen asemansa vuoksi kansainvälisen vakoilun vilkasta toimintakenttää.

Katso lisää