Siirry sisältöön

Kauko Lehtisen virtuoosimaisia piirroksia ja maalauksia nähdään päärakennuksen galleriakerroksessa. Näyttely on koottu edesmenneen mestarin omasta kokoelmasta. Keveän hienostuneet ja hersyvän humoristiset teokset tarjoavat katsojalle loputtomasti oivalluksen hetkiä.

Lehtisen rehevä fantasia pohjautui loistavaan visuaaliseen muistiin, ehtymättömään mielikuvitukseen ja suvereeniin tekniseen taituruuteen. Jokainen taideteos oli intuitiivinen seikkailu, jonka määränpää oli taiteilijalle etukäteen tuntematon.

Maanpäällisen paratiisin iloihin sukeltavissa teoksissa ei ole dekoratiivisia viivoja. Kaikella on tarkoituksensa. Lopputulos on yhtä aikaa herkän lennokas ja monumentaalinen.

Lehtisellä oli uskomaton kyky muuntaa arkipäiväiset hetket ja esineet taiteeksi. Muistinvaraisesti työskennelleen taiteilijan ikimuusa oli vaimo Anja.

Teoksen lähtökohta saattoi löytyä myös taiteen historiasta, jota Lehtinen ahmi Euroopan matkoillaan. Laukossa nähdään kaikuja niin Rembrandtilta, Picassolta kuin Cobra-ryhmältä.

Katso lisää