Aamukahvi ja tuore lehti -näyttely kertoo aamun lehden tärkeydestä, sanomalehden digitaalisesta murroksesta sekä lehden jakelusta ennen ja nyt. Näyttely valaisee lehden matkan painosta postilaatikkoon ja suomalaisten aamukahvipöytään, päätyen siihen, miten lehteä käytetään sen jälkeen.
Suomalaisilla on ainutlaatuinen mahdollisuus saada painotuore lehti kotiin aamun varhaisina tunteina jopa seitsemänä päivänä viikossa. Useimmissa maissa lehti ostetaan irtonumerona lähikioskista.
Sanomalehti ei tule, se tuodaan
Näyttelyn keskiössä on paperinen sanomalehti. Varhaisjakelun ammattilaisilla on tärkeä, mutta lähes näkymätön rooli. Sanomalehti jaetaan kelissä kuin kelissä vuoden ympäri. Varhaisjakelu on monen ensimmäinen työpaikka. Useat jakajat ovat maahanmuuttajia. Varhaisjakelua Suomessa tekevät useat yhtiöt Postin lisäksi.
Digimurros haastaa paperisen sanomalehden
Digitalisaatio muuttaa voimakkaasti median käyttötapaamme. Näyttely tuo vahvasti esille paperisen sanomalehden roolin muutoksen ja haastaa kävijän pohtimaan omaa suhdettaan sanomalehteen, niin paperiseen kuin digitaaliseen.
Näyttely tarjoaa monenlaista toimintaa
Näyttelyssä voi istahtaa aamukahvipöytään päivän lehden äärelle eri aikakausien hahmojen kanssa, eläytyä varhaisjakajan aamuyön reitille Postin sähköskootterin ohjaimissa, vastata jakelupäivystäjän puhelimeen, inspiroitua sanomalehtien kierrätysideoista ja uppoutua vuosien 1889–2019 Helsingin Sanomiin. Sanomalehtiteema tulee näkymään vahvasti myös tapahtumatarjonnassa.