Ari Jaaksin Hämeenkatu -näyttelyssä valokuvien päätähtenä on Hämeenkatu, jonka taiteilija on halunnut kuvata kuin aika olisi pysähtynyt. Ari Jaaksi on kuvannut filmille ja vedostanut kuvat perinteisesti hopeagelatiinivedoksiksi. Vedoksissa on haettu kaikuja menneestä Tampereesta ja yhä melko pienen maalaiskaupungin tunnelmasta. Näyttely on nähtävillä Valokuvakeskus Nykyajassa 6.2. saakka.