Siirry sisältöön

Portugalin lämpimät tuulet puhaltavat Suomeen marraskuussa, kun fado-musiikin tähti Carminho saapuu Tampere-taloon maaliskuussa julkaistavan uuden albumin Portuguesa myötä. Carminho on yksi portugalilaisen musiikkikentän sekä fadon johtavista nimistä. Artisti on hallinnut Portugalin musiikkilistojen kärkiä jo ensimmäisestä studioalbumistaan Fado lähtien ja myynyt levyillään kultaa ja platinaa. Portuguesa on Carminhon kuudes albumi, jonka teossa artisti on ollut mukana niin säveltäjänä, sanoittajana kuin tuottajanakin. Carminho on kertonut, että hän on pyrkinyt syventämään ajatteluaan fadosta ja yhdistänyt musiikinlajin kaanonin osasia uusilla tavoilla.