Siirry sisältöön
Kartta

Kesäkuun Summer Session illassa esiintyy kaksi valloittavaa laulaja-lauluntekijää!

HULDA HUIMA
Minna-Kaisa Kallisen luotsaama Hulda Huima on viidellä levyllään vakiinnuttanut ainutlaatuisen paikkansa musiikinystävien sydämissä ympäri Suomen. Omaa polkuaan kulkeva artisti on aina hakeutunut lähelle ihmistä soittamalla kaikenkokoisissa keikkapaikoissa vilpittömiä laulujaan, joissa on iskelmällisen tarttuvuuden lisäksi rosoista seikkailunhalua.

SONJA SELENE
Sonja Selenen musiikissa yhdistyvät iskelmä, rock ja maailmanmusiikki ainutlaatuisella tavalla. Tarinat sitovat kappaleet vieden kuulijan leikkisästi katsomaan ihmisyyttä pyrkimättä kaunisteluun. Sonja Selene luo musiikillaan pohjan, jonka äärelle voi pysähtyä kokemaan ihmisyyttä kokonaisvaltaisesti. Teksteissä nousee esille ihmissuhteiden kiemurat, itseksi kasvamisen haasteet, sekä käsitellään yhteiskunnassamme vallitsevaa puutteellista tasa-arvoa. Vaikeita teemoja värittävät ilo ja toivo. Musiikissa kuuluu omakohtaiset tarinat sekä juuret.

ILMAINEN SISÄÄNPÄÄSY