Siirry sisältöön

Pirkanmaan musiikkiopiston rytmimusiikkilinjan opiskelijoiden päättökonsertit valtaavat G Livelabin lavan ja johdattavat meidät illan aikana tuoreiden sovitusten ja uuden musiikin äärelle. Illalla lavalle nousevat opintonsa PMO:lla päättävät Ilari Ryhänen, Jani Tikka sekä Josephine Lenick yhtyeineen.

Ilari Ryhänen ja Maammon Tummat Marjat kutsuvat yleisön tuijottamaan kanssaan syvyyteen ja kohtaamaan syvyyden katse. Lauluissa ja sävelkuluissa taltioidaan sivistyksen, järjestyksen ja estojen meressä uinuva murhaajan sielu.

Jani Tikka on kolmekymppinen tamperelainen laulaja-lauluntekijä. Hänen kappaleilleen ominaisia ovat vahvat melodiat sekä pehmeät, käsinkosketeltavat tunnelmat. Tikalle laulut ovat luonteva ilmaisuväylä pukea tuntemuksia sanoiksi. Äänimaailmaltaan hänen kappaleensa yhdistelevät orgaanisesti pop-, rock- ja folk-perinteitä. Tikka on tehnyt lauluja yli 10 vuoden ajan, mutta on vihdoin julkaisemassa esikois-EP:nsä, jonka kappaleita kuullaan G Livelabin keikalla.

Josephine Lenick on tamperelainen laulaja ja lauluntekijä. Konsertissa kuullaan Josephinen uusinta tuotantoa sovitettuna bändille ja jousikvartetille. Musiikillinen matka johdattaa meidät indie-folkin tielle, jossa kuljetaan erilaisten kokemusten, ihmissuhteiden ja tunteiden maailmassa.

Lippuja saatavilla myös ovelta mikäli tapahtuma ei myy ennakkoon loppuun.

G Livelabin konsertit ovat ikärajattomia.

Tuotanto: Pirkanmaan musiikkiopisto