Siirry sisältöön

Dominutz-lauluryhmän konsertti on siirtynyt yhtyeen toiveesta lokakuuhun 2022.

Dominutz on tamperelainen, kuudentoista taitavan naisen a cappella -lauluryhmä. Ryhmä keikkailee aktiivisesti eri kokoonpanoilla Pirkanmaalla ja muualla Suomessa. Dominutzin ohjelmisto koostuu tunnetusta pop- ja lauluyhtyemusiikista, aina herkemmistä kotimaisista hiteistä suomalaiseen ja ulkomaiseen bilemusaan. Dominutzin soundia on kuvattu yhtä aikaa herkäksi ja juurevaksi ja esiintymistä ilmaisuvoimaiseksi.

Taidolla ja tunteella esitettyä musiikkia ja sopiva ripaus glamouria on tarjolla myös lokakuussa, kun Dominutz hyppää yleisön pyynnöstä jälleen G Livelabin lavalle koko kuudentoista laulajan voimin.

“On upea esiintyä jälleen G Livelabissa! Huikeat musiikilliset puitteet ja tunnelmallinen miljöö on kuin meille tehty ja tuo esiin kaikki ne vivahteet, joita musiikkimme vain voi tarjota. Settiin olemme valinneet ohjelmistostamme kaikista ihanimpia pop-musiikin helmiä, omia ja yleisömme suosikkeja. Uusia tarkoin valikoituja sovituksiakin on luvassa. Katsotaan, saadaanko tinakengät nousemaan kattoon ;). Esityksemme sopii hyvin sekä yksin nautittavaksi, että kavereiden kanssa koettavaksi. Emme malta odottaa, korkokengät ja korvakorut on jo valittu. Nähdään keikalla!”

Tuotanto Dominutz. G Livelabin kausikortti ei ole voimassa tässä konsertissa.

Mikäli tapahtuma ei ole loppuunmyyty, keikalle myydään opiskelijalippuja ovelta ennen konsertin alkua hintaan 15 € / kpl. Opiskelijalippuihin vaaditaan opiskelijakortti tai muu opiskelutodistus. Konsertti on ikärajaton. Kouluikäiselle alle 18-vuotiaalle lapselle voi hankkia myös opiskelijalipun ovelta, mikäli konsertti ei ole ennakkoon loppuunmyyty. Alle kouluikäiset pääsevät keikoille maksutta.

Voit halutessasi varata itsellesi istumapaikan konserttiin tekemällä ennakkotilauksen G Livelab -sovelluksella. Olethan tarkkana, että teet ennakkotilauksen oikean tapahtuman alle. Muistathan mainita seurueenne henkilömäärän lisätietoja -kohdassa, niin pystymme takaamaan vierekkäiset istumapaikat koko seurueelle. Huomioithan, että ennakkovarauksia otetaan vastaan rajoitettu määrä.