Siirry sisältöön

ARON tulkitsee Elvistä Vanhassa kirkossa

Elvis Presleyn musiikki elää edelleen ja löytää tiensä aina uusien sukupolvien sydämiin, ja on entistäkin ajankohtaisempi uuden ”Elvis”-elokuvan myötä. Yhdysvaltalaista artistia on tituleerattu 1900-luvun tunnetuimmaksi henkilöksi. Presleyn sanotaan nostaneen rock and roll-musiikin yleiseen tietoisuuteen ja häntä pidetään suoranaisen kulttuurisen muutoksen käynnistäjänä.

Artistin muistoa kunnioitetaan Tampereen keskustorin Vanhassa kirkossa tiistaina 20.12 kello 19 alkaen. Presleyn joulu- ja gospel-tuotantoa tulkitsee tilaisuudessa ARON.

Erityistä kiitosta ARON on saanut paitsi vaikuttavasta äänestään, niin myös hänen tavastaan esiintyä ja kohdata yleisö.
Konsertissa kuullaan upeita tulkintoja Elviksen rakastetuimmista joululauluista kuten Silent Night, White Christmas, If Everyday Was Like Christmas…!

Vapaa pääsy.