Siirry sisältöön
Visit Tampere
Hae sivustolta

festIBAL: Tuomas Turriago: Klassinen espanjalainen ilta

festIBAL 2020 Tampere

Pianisti Tuomas Turriagon espanjalaisen klassisen musiikin konsertti!

Suomalais-kolumbialainen säveltäjä, pianisti ja kapellimestari, musiikin monitaituri Tuomas Turriago tarjoaa runsaan kattauksen espanjalaista klassista musiikkia, suoraan ohjelmistonsa ytimestä. Luvassa muun muassa osia Manuel de Fallan rakastetusta baletista Kolmikolkkahattu, Isaac Albénizin pääteoksesta Iberia sekä ripauksena myös Katalonian maagisen mestarin, Federico Mompoun musiikkia.

Tuomas Turriago on ollut eturivin suomalaisia pianisteja varsinkin kamarimusiikin saralla jo 30 vuotta, ja lisäksi hän on säveltänyt yhteensä 42 teosta, muun muassa 2 kamarioopperaa ja runsaasti kamarimusiikkia. Hänen teoksiaan ovat kustantaneet runsaasti Fennica Gehrman sekä Uusinta Kustannus. Hän oli ehdolla Suomen Musiikkikustantajien Liiton vuoden 2019 säveltaiteen palkinnon saajaksi. Turriago on ollut lehtori TAMK/Musiikissa vuodesta 2004 sekä kamarimusiikin opettaja Taideyliopiston Sibelius-Akatemiassa vuodesta 2019.

Liput 15 € ovelta.

Järjestäjä: festIBAL ja Kulttuuritalo Laikku

14.9. – 7.10.2020 järjestetään festIBAL, ensimmäinen iberoamerikkalaisen kulttuurin festivaali Suomessa. Festivaalin tarkoituksena on edistää ja tehdä tunnetuksi iberoamerikkalaisten maiden kulttuuria Suomessa.

23.09.2020 19:00-20:00
Kulttuuritalo Laikku, Keskustori, Tampere

Lisää tapahtumia

Eevil Stöö + MC Koo

26.09.2020 21:00-23:00
G Livelab, Puutarhakatu, Tampere, Suomi

Vapaat äänet: Superposition + Roberto Negro & Emile Parisien

30.09.2020 19:00-23:00
G Livelab, Puutarhakatu, Tampere, Suomi

Kauriinmetsästäjät, Elias Gould (soolo)

09.10.2020 20:00-23:00
Olympia-kortteli, Satakunnankatu, Tampere, Suomi

Topi Saha & Ylva Haru: Kipinöitä

10.10.2020 21:00-23:00
Olympia-kortteli, Satakunnankatu, Tampere, Suomi

Kalevauva.fi

16.10.2020 21:00-23:00
Olympia-kortteli, Satakunnankatu, Tampere, Suomi

Matti Johannes Koivu (soolo), Arppa

23.10.2020 20:45-23:00
Olympia-kortteli, Satakunnankatu, Tampere, Suomi