Siirry sisältöön

Supersuosittu Hevisaurus rokkaa Tampere-talossa marraskuussa!

Neljän dinosauruksen ja lohikäärmeen muodostama koko perheen suosikkiyhtye Hevisaurus syntyi vuonna 2009 ajatuksesta tehdä laadukasta hevimusiikkia lapsille ja lapsenmielisille. Räyhäkäs juraheviyhtye on julkaissut kahdeksan studioalbumia ja palkittu kaksi kertaa parhaan lastenmusiikkilevyn Emmalla. Kolme kahdeksasta Hevisauruksen albumeista on yltänyt kultarajoille, kaksi myynyt platinaa ja vuoden 2009 Jurahevin kuninkaat -esikoisalbumi myi jo ensimmäisenä vuotenaan tuplaplatinaa.

Hevisaurukset ovat herättäneet mielenkiintoa myös Yhdysvalloissa ja muualla maailmalla. Muun muassa Argentiinassa soittava yhtye Hevisaurios sai palkinnon parhaasta lasten levystä Gardel Music Awardissa vuonna 2013. Hevisauruksesta onkin hyvää vauhtia kasvamassa kansainvälinen ilmiö, eikä saurusten hevihuuto jää pian keneltäkään kuulematta! RÄYH!

Konsertin kesto on n. 1 tunti, ei väliaikaa.