Siirry sisältöön

Konsertti siirtyy ravintolarajoituksien vuoksi, uusi konserttipäivä on 8.7.2022. Jo ostetut liput käyvät sellaisenaan korvaavassa konsertissa.

Hurma on vuonna 2010 perustettu iskelmä-yhtye, joka ponnahti yleisön tietoisuuteen suositun Kesäillan valssi -TV-ohjelman myötä vuonna 2011. Yhtye julkaisi tänä vuonna 10-vuotisjuhla-albumin, joka sisältää 16 kappaletta tanssittavia cover-versioita tunnetuista pop-, rock- ja elokuvasävelmistä. Hurma on julkaissut kaksi pitkäsoittoa, lukuisia singlejä sekä musiikkivideoita ja keikkailee noin 100 keikan vuositahdilla ympäri Suomen. Bändin keikoilla kuullaan omien kappaleiden lisäksi vanhoja klassikoita sekä uusimpia hittejä tuoreina ja tanssittavina sovituksina.

Tapahtuma järjestetään osana Tampereen muusikot ry:n Tuulipuku-klubia.

Kokoonpano:
Jarno Ollikainen – basso, laulu
Aleksi Autere – kitara, laulu
Harri Arvila, harmonikka, perkussiot, laulu
Harri Hautaniemi – koskettimet, saksofoni, laulu
Henri Lehikoinen – rummut, laulu

Mikäli tapahtuma ei ole loppuunmyyty, keikalle myydään opiskelijalippuja ovelta ennen konsertin alkua hintaan 15 € / kpl. Opiskelijalippuihin vaaditaan opiskelijakortti tai muu opiskelutodistus. Konsertti on ikärajaton. Kouluikäiselle alle 18-vuotiaalle lapselle voi hankkia myös opiskelijalipun ovelta, mikäli konsertti ei ole ennakkoon loppuunmyyty. Alle kouluikäiset pääsevät keikoille maksutta.

Voit halutessasi varata itsellesi istumapaikan konserttiin tekemällä ennakkotilauksen G Livelab -sovelluksella. Olethan tarkkana, että teet ennakkotilauksen oikean tapahtuman alle. Muistathan mainita seurueenne henkilömäärän lisätietoja -kohdassa, niin pystymme takaamaan vierekkäiset istumapaikat koko seurueelle. Huomioithan, että ennakkovarauksia otetaan vastaan rajoitettu määrä.

G LIVELAB TAMPERE – TURVALLISUUSOHJE:
www.glivelab.fi/tampere/turvallisuus