Laitikkalan maa- ja kotitalousseura huoltaa rallikansaa Kaitamontien ja Unnanmäentien risteyksessä. Poikkea kahville tai grilliherkuille rallipäivän lomassa!
Tamperelainen autourheiluseura PR-Racing järjestää jälleen rallikilpailun kesällä, ja kisan konseptina on edelleen tarjota kunnon testiralli Jyväskylän MM-ralliin. HYAcenter Ralli ajetaan lauantaina 26. heinäkuuta. Ajankohdaksi valikoitui kyseinen viikonloppu, joka sijoittuu Viron ja Suomen MM-rallien väliin. Kilpailijoita odotetaan saapuvaksi monista eri maista. Viime kesänä kilpailussa oli edustettuna 12 eri kansallisuutta.
HYAcenter Rallin keskuspaikkana toimii viime kesän kilpailun tapaan Lempäälän Ideapark. Kauppakeskus tarjoaa kilpailijoille ja rallikansalle mahtavat puitteet. Ideaparkin alueella sijaitsee rallin lähtö- ja maalipaikka ja keskitetty huoltoalue.
PR-Racingin rallikisojen reitit ovat saaneet aina kovasti kiitosta, eikä tulevan kesän rallin erikoiskokeisiin varmasti tarvitse pettyä. Kuuden erikoiskokeen ja noin 70 EK-kilometrin reitti kulkee Valkeakosken, Pälkäneen ja Lempäälän ympäristössä. Mukana on paljon hienoja osuuksia, joita on aikoinaan käytetty Suomen MM-rallissa menneillä vuosikymmenillä.
Rallipasseja myy: Ideapark Lempäälä info, Vehoniemen kahvio, Teboil Pirkanhovi. Laitikkalan pätkälle liput myös paikan päältä.