Siirry sisältöön
Kartta

Monipuolinen rocktenori Jarkko Ahola ja rouheääninen baritoni JP Leppäluoto lähtevät Double Trouble -nimiselle yhteiskiertueelle. Loka-marraskuulle sijoittuvalla konserttisalikiertueella kuullaan molemmille miehille tärkeitä kappaleita heidän taipaleidensa varrelta. Luvassa on sekä isoja kansainvälisiä hittejä että kotimaisen musiikin helmiä – ja tietysti kahden huippusolistin duettoja.

Double Trouble -konserteissa tulee esiin sekä solistien rockimpi että herkempi puoli.

Menestyksekkäästä soolourastaan ja Teräsbetoni-yhtyeestä tunnettu Jarkko Ahola muistetaan muun muassa suosituista joulukiertueistaan sekä useista loppuunmyydyistä areenakeikoista yhdessä Waltteri Torikan kanssa. Lisäksi hän on toiminut yhtenä supersuositun Elämäni biisi -ohjelman solisteista.
Niin ikään Elämäni biisistä tunnetuksi tullut JP Leppäluoto on ihastuttanut yleisöä vuosien varrella sekä soolona että monien yhtyeiden solistina. Hänet muistetaan myös Raskasta Joulua -kokoonpanosta. Tänä kesänä JP Leppäluoto nähdään Yö-yhtyeen solistina festarikeikoilla.

Liput ja lisätiedot täältä!