Leevi and The Leavings on kiistatta jättänyt lähtemättömän jäljen suomalaiseen popmusiikkiin rakastetuilla klassikoillaan ja nerokkailla sanoituksillaan. Yhtye esiintyy Tampereella 8. joulukuuta.
Useilla keikoilla faneja ilahduttanut yhtye tekee joulukuusta 2022 ainutlaatuisen ”Jossain on kai vielä joulu” -konserttisalikiertueen, jonka solisteina esiintyvät Jarkko Martikainen sekä jo totutusti Siiri Nordin. Konserteissa kuullaan ensimmäistä kertaa livenä Leavings-muusikoiden itsensä esittäminä legendaarisen ”Varasteleva joulupukki” -albumin joululaulut. Lisäksi keikoilla kuullaan tietysti rakastetuimmat Leevi and the Leavings -hitit. Joulukonserteissa yhtyeen kanssa lavoilla nähdään myös keikkapaikkakuntien paikallisia kuoroja.