Siirry sisältöön

Tuulensuun Palatsi tarjoilee musiikkiteatteriesityksen ja aterian yhdistävän kokonaisuuden. Laulut saavat tuttuja makumuistoja mieleen mutta myös pöytään tarjottuna kokonaisuutena.

Esiintyjät:
Satu Silvo
Anna Hanski
Veeti Kallio
Janne Viitaniemen orkesteri

Kolmikollamme on pulma: Yksi on menettänyt aistinsa, toiselle maistuisi uusi ura ja kolmannella mennyt muuten vaan maku kaikesta. Esitys tulvii tuttuja makumuistoja. Kaivataan lapsuuden kesiin, käperrytään lohturuoan pariin, matkaillaan uusien makujen maisemiin ja ampaistaan uuden sadon ihanuuksiin.

Moni sanoo pitävänsä hyvästä ruoasta, mutta mitä se on? Sushiövereitä, burgundinpataa vai lohturuokaa ihan muuten vaan. Tuulensuun Palatsissa ei ahdistuta tai syyllistetä. Ollaan hyvien makumuistojen jäljillä.

Ruokapöydän ääreen kun saa istahtaa, murheet jää toiseen huoneeseen.

Alkuruoka

Blini perinteisillä lisukkeilla (smetanaa, sipulia, hunajaa, suolakurkkua ja klassikon kruunaa savuporo). Tämä annos virittelee makuhermot herkulliseen tunnelmaan.

Pääruoka

Paistettua ahvenfileetä, tillivoiperunoita ja tuoreita sieniä. Kesäisen keveitä ja maukkaita muistoja mökiltä, omasta maasta ja järvestä.

Jälkiruokana

Charlotte-leivos, suussa sulava juhlapöydän kuningatar vuosien takaa kruunaa makumuistojen elämyksen.

Tapahtumamuutokset mahdollisia.

Tuotanto Tampere-talo