Karoliina Paatos - Cowboy Girls - Visit Tampere

Karoliina Paatos – Cowboy Girls

Näyttelyn avajaiset 29.3.!

Karoliina Paatos on Rovaniemellä asuva valokuvataiteilija, joka toimii Suomessa ja Yhdysvalloissa. Cowboy Girls -näyttelyn valokuvat, videoteos, grafiikat, kirjat sekä muu esineistö ovat kuuden viimeisen vuoden ajalta Nevadasta, missä Paatos on seurannut kahden tytön kasvua syrjäisellä karjatilalla.

Karoliina Paatos julkaisi kesällä 2016 American Cowboy -valokuvataidekirjan (kustantaja The Angry Bat). Kirja voitti Vuoden kaunein kirja 2016 palkinnon Sloveniassa ja on kerännyt kunniamainintoja eri kilpailuissa. Paatos on kuvannut yli kymmenen vuoden ajan Suomen suurimmille aikakaus- ja sanomalehdille. Hän on opiskellut Aalto-yliopistossa sekä Arizonan yliopistossa. Paatos voitti Cowboy Girls -kuvillaan viime vuonna Suomen Kuvajournalismikilpailun Kuvaessee-sarjan ja 2015 PDN:n opiskelijasarjassa Rodeo Queer -sarjallaan. Hänen kuviaan on ollut useissa ryhmä- ja yksityisnäyttelyissä, sekä erilaisissa julkaisuissa ympäri maailmaa.

Näyttelyä ovat tukeneet Suomen Kulttuurirahasto ja VISEK. Näyttely on esillä Valokuvakeskus Nykyajassa 30.3.–29.4.2019

29.03.2019 17:00-19:00
Valokuvakeskus Nykyaika, Kauppakatu, Tampere

Lisää luettavaa

Taidetta gallerioissa ja kahviloissa
Näyttelyt

Taidetta gallerioissa ja kahviloissa

Tampereelta löytyy paljon taide-elämyksiä ympäri kaupunkia.
Lue lisää
Vaihtuvia näyttelyitä Tampereella
Museot

Vaihtuvia näyttelyitä Tampereella

Katso lista ajankohtaisista vaihtuvista näyttelyistä!
Lue lisää