Siirry sisältöön

Sally Salminen – Seija Holma
KATRINA

Karhean kaunis rakkaustarina

Kantaesitys 11.1.2023 Suurella näyttämöllä

Ahvenanmaa satakunta vuotta sitten.
Nuori Katrina jättää turvallisen kotinsa Pohjanmaalla ja lähtee Johanin matkaan, haluaa luottaa hurmaavaan suupalttiin. Talollisen tyttärestä merimiehen muijaksi, lapsikatras jaloissa, leipäjauhot tiukassa. Ja silti: katseessa voima ja usko omaan itseensä. Vaatimaton elämä näyttäytyy merkityksellisenä ja suurenmoisena.

Kertomus vahvasta naisesta, ylpeydestä, jääräpäisyydestä ja oikeudentunnosta, mutta myös sopeutumisesta ja rakkaudesta perheeseen. Perheeseen, jossa aikuistuvat lapset etsivät onneaan ja oikeuksiaan pienen mökin seinät ryskyen.

Kyläyhteisöstä, jossa isot isännät ja pienet torpparit elävät eri todellisuudessa. Tilanteista, joita maustaa usein hienovarainen huumori. Ihmisistä, jotka ovat monimutkaisia, raivostuttavia ja aivan ihania.

Kun Katrina ilmestyi 1936, siitä tuli valtava menestys ympäri maailmaa: Se käännettiin yli 20 kielelle ja Akatemian ruotsalaiset jäsenet ehdottivat Salmiselle kolmena vuonna Nobel-palkintoa. Meillä hänen tyyliään verrattiin myöhemmin Ilmari Kiannon ja Väinö Linnan kerrontaan.

Sally Salmisen pikkuserkku Anni Blomqvist on Katrinansa lukenut, Myrskyluoto-sarja hengittää samaa meri-ilmaa hyvin erilaisin vivahtein.

Dramatisoinnin pohjana on Juha Hurmeen uusi suomennos vuodelta 2018.

Ohjaus Johanna Freundlich
Lavastus- ja pukusuunnittelu Mark Väisänen
Koreografia Ari Numminen
Valosuunnittelu Eero Auvinen
Äänisuunnittelu Jarkko Tuohimaa
Ohjaajan assistentti Timo Saari
Laulujen harjoitus Riitta Keränen

ROOLEISSA
Jonna Järnefelt (Katrina), Jyrki Mänttäri, Viktor Idman, Joonas Snellman, Saska Pulkkinen, Teija Auvinen, Heidi Kiviharju, Elizaveta Hiisku, Aimo Räsänen, Pentti Helin, Kristiina Hakovirta, Jari Leppänen, Erkki Lahtinen, Samuli Muje, Roope Myllyselkä, Heli Hyttinen, Jaana Oravisto, Anne-Mari Alaspää, Jukka Vahter, Timo Saari sekä lapsiavustajia.

Liput 49/47/44 €

Kaikki tapahtuman ajankohdat