Siirry sisältöön
Visit Tampere
Hae sivustolta

Lapsille tekemistä Postimuseon osastolla Keräilyn maailma -tapahtumassa

Postimuseo on mukana Keräilyn maailma -tapahtumassa Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa osana TamCollect-postimerkkinäyttelyä. Ohjelmassa on lapsille ja perheille suunnattu Merkillinen seikkailu -näyttely sekä virtuaalinen Postimestari-peli. Näytillä ovat myös upeat Vanaja-postibussi vm. 1968 sekä Volvo postinjakeluauto vm. 1958.

Merkillinen Seikkailu -näyttely vie kävijän suomalaisten postimerkkien runsaaseen kuvamaailmaan tekemisen ja leikin avulla. Paitsi tekemistä, näyttely tarjoaa myös tietoa postimerkeistä ja niiden keräämisestä. Postimerkkeilyn eri taitoja harjoitellaan monin eri tavoin. Kävijät voivat rakentaa yhteisen postimerkkitaideteoksen tai kuvauttaa itsensä osana postimerkkiä.

Lisäksi Postimuseo tuo tapahtumaan virtuaalisen Postimestari-pelin, jossa pääsee virtuaalilasien ja -ohjainten avulla 1970-luvun postitoimistoon leimaamaan ja lajittelemaan postilähetyksiä lauantaina ja sunnuntaina klo 11–16.

Mukana Merkillisessä seikkailussa on vapaaehtoisia Tampereen Lasten parlamentista ja Tampereen nuorisopalveluiden Huippujengiläisiä.

12.04.2019 11:00-18:00
13.04.2019 10:00-17:00
14.04.2019 10:00-17:00
Tampereen Messu- ja Urheilukeskus, Ilmailunkatu, Tampere