Siirry sisältöön
Kartta

Rakastettu saamelaisartisti Mari Boine Suomeen toukokuussa

Maailman tunnetuin saamelaisartisti, norjalainen Mari Boine konsertoi toukokuussa, tiistaina 21.5. Tampere-talossa.

Monipuolisena laulutaiturina tunnettu Mari Boine syntyi Karasjoen Gámehisnjárgassa vuonna 1956. Usealla Spellmanssprisenillä (vastine Norjan Emma-palkinnolle) palkittu Boine julkaisi esikoisalbuminsa vuonna 1985 ja nousi maailmanmaineeseen jo toisen, vuonna 1989 julkaistun Gula Gula –leyvn myötä. Kaiken kaikkiaan reilut kymmenen albumia julkaissut Boine yhdistelee musiikissaan saamelaista musiikkiperintöä muun muassa norjalaiseen kansanmusiikkiin, jazziin rockiin ja poppiin. Spellemannprisen -elämäntyöpalkinnolla kotimaassaan palkittu Boine on uransa aikana tehnyt yhteistyötä niin maineikkaiden jazz-muusikoiden kuin remiksaajienkin kanssa.

Boinen toistaiseksi viimeisin albumi, jazzmuusikko Bugge Wesseltoftin kanssa tehty Amame julkaistiin tämän vuoden syyskuussa. Parhaillaan Boine valmistelee uutta saamenkielistä studioalbumia, jonka on määrä ilmestyä ensi vuonna. Mari Boinen edellinen saamenkielinen studioalbumi, Čuovgga Áirras/Sterna Paradisea (Lean/EmArcy/Universal) ilmestyi vuonna 2019.

MARI BOINE

Ti 21.5.2024 Tampere-talo, pieni sali

Konsertit alkavat klo 19.00 Ikärajaton Lippujen hinnat alkaen 59,90€