Siirry sisältöön

Konsertti on siirtynyt Pirkanmaan alueen koronarajoituksien vuoksi, uusi konserttipäivä on 1.7.2022. Aiempaan konserttipäivään 14.1.2022 ostetut liput käyvät sellaisenaan korvaavana konserttipäivänä 1.7.

Mikäli olet ostanut lipun G Livelabin lipunmyynnistä ja haluat kuitenkin lipunpalautuksen, laita meille sähköpostia: info.tampere@livelaboratorio.fi. Jos taas olet ostanut lippusi Tiketistä, olethan yhteydessä palveluntarjoajaan.

Marko Haavisto & Poutahaukat perustettiin vuonna 1997. Yhtye tuli suurelle yleisölle tutuksi vuonna 2002 esittäessään Kaurismäen Mies vailla menneisyyttä -elokuvassa Pelastusarmeijan orkesteria. He soittivat elokuvassa ensimmäisen hittikappaleensa, Paha vaanii. Yhtye esiintyy ja soittaa myös Kaurismäen viimeisimmässä elokuvassa Toivon tuolla puolen, joka sai ensi-iltansa 2017.

Yhdeksäs Marko Haavisto & Poutahaukat -albumi Sysmäläinen ilmestyi 2018. Levy juhlistaa Poutahaukkojen 20-vuotista taivalta sisällyttämällä soundiin ripauksen vanhaa ja jotain uutta.

Vuoden 2021 aikana julkaistiin arkistojen kätköissä säilynyt varhaisempi Poutahaukat albumi 2005. Levyllä kuullaan tuon aikaisen kokoonpanon tulkintoja kappaleista joista osa on myöhemmin tehty uudelleen ja kuultu Poutahaukat levyillä. Myös kokonaan uusi Poutahaukat albumi valmistuu hyvää tahtia ja esimakua tulevasta saatiin syyskuussa 2021 julkaistun Kirkkaat valot singlen myötä.

Marko Haavisto & Poutahaukat:
Marko Haavisto: laulu, kitara
Oskari Haavisto: bassokitara
Jaakko Rossi: kitara
Samuli Halonen: rummut
Jouni Saario: kitara

Mikäli tapahtuma ei ole loppuunmyyty, keikalle myydään opiskelijalippuja ovelta ennen konsertin alkua hintaan 15 € / kpl. Opiskelijalippuihin vaaditaan opiskelijakortti tai muu opiskelutodistus. Konsertti on ikärajaton. Kouluikäiselle alle 18-vuotiaalle lapselle voi hankkia myös opiskelijalipun ovelta, mikäli konsertti ei ole ennakkoon loppuunmyyty. Alle kouluikäiset pääsevät keikoille maksutta.

Voit halutessasi varata itsellesi istumapaikan konserttiin tekemällä ennakkotilauksen G Livelab -sovelluksella. Olethan tarkkana, että teet ennakkotilauksen oikean tapahtuman alle. Muistathan mainita seurueenne henkilömäärän lisätietoja -kohdassa, niin pystymme takaamaan vierekkäiset istumapaikat koko seurueelle. Huomioithan, että ennakkovarauksia otetaan vastaan rajoitettu määrä.

G LIVELAB TAMPERE – TURVALLISUUSOHJE:
www.glivelab.fi/tampere/turvallisuus