Siirry sisältöön
Kartta

Georg Ots lauloi itsensä lukuisien levytystensä kautta suomalaisten sydämiin. Kuuntelijoiden mieltymyksissä hän lunasti laulutaidoillaan ja tulkinnoillaan paikan Olavi Virran rinnalla. Saarenmaan valssi, Muuttuvat laulut, Rakastan sinua elämä, Unohtumaton ilta… muistattehan.

Tämän soivan menneisyytemme kohtaat Jori Otsan ja Mah’Orkka-yhtyeen Otsin lauluja kunnioittavissa konserteissa. Harmonikan, primabalalaikan ja kontrabassobalalaikan säestämät Ots-tulkinnat tuovat rakastetun taiteilijan muiston todella lähelle.

Jori Otsa – laulu
Raimo ”Rami” Nummela – harmonikka
Kari Hartikka – primabalalaikka
Turkka Wahlbäck – kontrabassobalalaikka
Juontajana Tarja Närhi, käsikirjoitus Heikki Kahila

Esittelyssä Jori Otsa & Mah’Orkka

Jori Otsa ja hänen yhtyeensä Mah’Orkka on vuonna 2018 perustettu akustinen kvartetti, jonka ohjelmisto koostuu kauneimmista ja unohtumattomimmista Itämeren ja slaavilaisen alueen kansanlauluista, laulelmista, romansseista, iskelmistä ja valsseista. Orkesteri on julkaissut kolmen albumin trilogiasarjan, joka perustuu legendaarisen virolaisen laulajan Georg Otsin tunnetuksi tekemiin levylauluihin.

Orkesteri koostuu kahdesta balalaikasta, harmonikasta ja Jori Otsan ainutlaatuisen uniikista, uskottavasta ja intensiivisestä laulutulkinnasta.

Yhtyeen julkaisemat levyt, konsertit ja keikat ovat ihastuttaneet niin kansaa kuin kriitikoitakin yli genrerajojen.

Liput ja lisätiedot täältä.