Murtovarkaus Tuomiokirkossa! - Visit Tampere

Murtovarkaus Tuomiokirkossa!

“Murtovarkaus on taiteellisessa ja teknillisessä suhteessa paras suomalainen taideteos valkoisella kankaalla” (Helsingin Sanomat 26.9.1926)

Näin komeasti yleisö kiitteli Murtovarkaus-elokuvaa, joka sai ensi-iltansa 27. syyskuuta vuonna 1926 Kino-Palatsi-teatterissa Helsingissä.

Tuskin olisi elokuvan ohjannut Harry Roeck Hansen osannut arvata, missä hänen elokuvansa tullaan liki sata vuotta myöhemmin esittämään.

Perjantaina 8. maaliskuuta Tampereella tehdään historiaa: Tampereen elokuvajuhlat tuo Murtovarkaan Tuomiokirkkoon ja yleisö pääsee näkemään elokuvan suurelta valkokankaalta kirkon holvien alla. Eikä siinä kaikki; ensimmäistä kertaa elokuvajuhlien historian aikana mykkäelokuva säestetään uruilla improvisoiden. Uruissa on Tuomiokirkon urkuri Esa Toivola, joka on tehtävästä innoissaan.

– Olen säestänyt elokuvia monta kertaa, mutta vain kerran aiemmin näin monipuolisilla ja suurilla uruilla. Vaikutuksen teki myös valkokankaan koko, joka on huikea.

Harry Roeck Hansenin ohjaama draama Murtovarkaus (1926) pohjautuu Minna Canthin saman nimiseen näytelmään. Rikkaan talon poika on rakastunut köyhän torpparin kasvattityttäreen mutta isänsä käskystä menee kihloihin rikkaan perheen tyttären kanssa. Kun poika haluaa purkaa kihlauksensa, ryhtyy ylpeä ja loukattu morsian rikkomaan rakastavaisten välejä.

Tilaisuuden avaa eläkkeellä oleva toimittaja ja urkumusiikin ystävä Hannu Taanila, joka lupaa elokuvan tarjoavan monenlaisia iloja.

– Näemme, miltä Joel Rinne näytti, kun hän oli komisario Palmuaan 40 vuotta nuorempi! Näemme, miten taidokkaasti Suomessa tehtiin elokuvia jo yli 90 vuotta sitten! Näemme, mitä suuri Minna Canth tahtoi uransa alussa sanoa maailmasta ja yhteiskunnasta.

– Ja vielä: kuulemme, miten Esa Toivola uruilla katsoo ja kommentoi elokuvaa ja vie meidät mukanaan. Kaiken kaikkiaan: jännittävää, kiihdyttävää, Taanila hehkuttaa.

Urkujen monipuolisuus yllättää

Suomessa urkuja ei ole juuri hyödynnetty elokuvamusiikin saralla mutta Yhdysvalloissa urkujen mahdollisuudet nähtiin jo ajat sitten, Esa Toivola kertoo.

– Mykkäelokuvan aikakausi oli myös ns. teatteriurkujen kultakausi. Silloin onnistuttiin rakentamaan pienehköön tilaan sopivia urkuja, jotka sähköisten soittoapulaitteiden ansiosta kuulostivat kokoaan suuremmilta. Kaikenlaisia rumpu- ja efektilaitteitakin niissä uruissa oli. Yksi soittaja pystyi korvaamaan pienen orkesterin elokuvien live-musiikin esittämisessä.

– Tampereen Tuomiokirkon urut sopivat elokuvasäestykseen erityisesti sen ansiosta, että niissä on juuri sellaiset soittoapulaitteet, joilla orkestraalisia ja värikkäitä efektejä saa aikaiseksi. Koska musiikki on improvisoitua, ei tarvitse edes paksua nuottivihkoa. Harmi kyllä rumpukone Tuomiokirkon uruista puuttuu, Toivola nauraa.

Toivolalla on aiempaakin kokemusta mykkäelokuvien säestämisestä. Vuonna 2006 urkuimprovisaatioistaan tunnettua Toivolaa pyydettiin silloisessa kotikaupungissaan Kuopiossa elokuvateatteri Kuvakukkoon mykkäelokuvamuusikoksi. Sen jälkeen hän on säestänyt useita elokuvaesityksiä eri puolilla Suomea.

Sitä millaista musiikkia Tuomiokirkossa tullaan 8.3. kuulemaan, Toivola ei suostu vielä paljastamaan.

– Eihän sitä tiedä, mitä siinä soittaessa keksii. Vakavasti puhuen improvisoidessa voi hyödyntää sävellystä, musiikin teoriaa, olemassa olevan musiikin jäljittelyä… eräänlainen ammattisalaisuus!

Tilaisuuden järjestävät yhteistyössä Tampereen elokuvajuhlat, Tampereen seurakunnat sekä Aamulehti, joka lähettää tilaisuuden netissä suorana lukijoilleen. Tekniikasta vastaa Bright Finland.

Tapahtumaan on vapaa pääsy. Yleisöä kehotetaan tulemaan ajoissa paikalle hyvien paikkojen varmistamiseksi.

Murtovarkaus Tuomiokirkossa pe 8.3. klo 19. Vapaa pääsy.

08.03.2019 19:00
Juhannuskylänkatu 3, 33100 Tampere

Lisää tapahtumia

Risto Räppääjä ja villi kone

09.05.2019 10:00-12:00
Lapintie 3a, Tampere, Suomi

Korttelikierros Amurin työläismuseokorttelissa

25.05.2019-08.09.2019 14:00-15:30
Satakunnankatu 49, 33101 Tampere

Wili-katujuna-ajelu Tampereella

03.06.2019 10:00-16:00
Tampere, Suomi

Opastettu kierros Lenin-museoon

03.06.2019-31.08.2019 14:00-14:45
Lenin-museo, Hämeenpuisto, Tampere, Suomi

SWÄG 15YRS Festival

14.06.2019-16.06.2019 22:00-23:59
Kuivaamo Tampere, Tehdaskartanonkatu, Tampere, Suomi

Puistokonsertit 2019

16.06.2019
Tampere, Suomi