Siirry sisältöön

Rokki valtaa Parkanon torin, kun estradille nousevat Ilari Hämäläinen ja Capri. Ja jottei nälkä ja jano pääsisi yllättämään, koko tori on tuolloin anniskelualuetta, joten ruokaa ja juomaa on tarjolla. Alueelle on vapaa pääsy ja ikäraja K-18.

Ilari Hämäläinen valittiin The Voice of Finlandin valovoimaisimmaksi laulajaksi vuonna 2016, ja miehen musiikillinen matka onkin kulkenut useiden tunnettujen artistien taustayhtyeistä energiseksi sooloartistiksi. Hän on loistanut myös teatterilavoilla mm. Baddingin roolissa.

Iskelmälaulajana uransa aloittanut Capri on taitava laulaja, joka on jo kymmenisen vuotta laulanut sinfonista heavymetallia soittavassa Amberian Dawn -yhtyeessä. He ovat kiertäneet keikoilla myös pitkin Eurooppaa.

Heidän molempien säestäjänä toimii Juha Kinnunen house band, joten luvassa on taatusti kovaa menoa.

Iltabileet järjestää: Parkanon Yrittäjät ry.