Media- ja valotaidetapahtuma Projio järjestetään neljättä kertaa Finlaysonin alueen ulko- ja sisägalleriatiloissa 19.-24. lokakuuta. Tapahtuma laajentuu entistä suuremmaksi ja tarjoaa kävijöille monipuolisemman valotaide-elämyksen kuin koskaan aiemmin. Kävijä pääsee tutustumaan muun muassa siihen, miten tekoäly voi yhdistyä taiteilijan luomaan sisältöön.
Tänä vuonna mukana on kansainvälisiä taiteilijoita sekä suomalaista valotaiteen osaamista. Mukana on mm. puolalainen Ksawery Komputery (+ Max Cooper), valotaiteen uranuurtaja Jari Haanpää, kansainvälisesti tunnustettu taiteilija Jenni Pasanen sekä monia muita.
Projio on tietenkin edelleen maksuton ja suunnattu kaikenikäisille kävijöille.
Tapahtumassa kiertää virallinen kulkureitti, jonka varrelta löytyy teokset ja tunnelmallinen valaisu. Reitti on mahdollista kiertää esteettömästi ja julkaistaan kartassa sekä selkein opastein paikan päällä.
Projion järjestää Stereo:ID Ltd Oy yhteistyössä Finlaysonin alueen ja Tampereen kaupungin kanssa. Alueella nähdään edellisten vuosien tapaan myös Tampereen elokuvajuhlien VJ-kilpailun live-finaali 21.10. Projion lauantai-illassa klo 19-21.