Puistokonsertit: Tammela 33100, Komisarion Koirapartio, FM64 - Visit Tampere

Puistokonsertit: Tammela 33100, Komisarion Koirapartio, FM64

Tammela 33100 on rockia, poppia ja folkia ennakkoluulottomasti sekoitteleva yhtye Tampereen Tammelasta. Bändin teatraalinen tarinankerronta tukeutuu elämän koulimiin ihmisiin ja heidän tragikoomisiin ongelmiinsa. Aviopari Jaani ja Annaleena Haapasalon ympärille rakentuva yhtye on julkaissut pari albumia ja saanut mukavasti radiosoittoa muun muassa Radio Suomella.

Komisarion Koirapartio on viisihenkinen suomenkielistä pop-/rockmusiikkia soittava bändi, joka on julkaissut kaksi levyä.

FM64 tekee odotetun paluun keikkatauolta. Kahdella laulusolistilla varustetun yhtyeen suomenkielistä musiikkia on kuvailtu atmosfääriseksi indiepopiksi, jota värittävät stemmalaulut, elektroniset elementit ja isot kertosäkeet. Laikunlavan keikalla juhlistetaan bändin syksyllä julkaistavan esikoisalbumin kakkossinkkua, ja luvassa on myös muita maistiaisia uudelta levyltä.

18:00 Tammela 33100
19:00 Komisarion Koirapartio
20:00 FM64

Tapahtuma on osa koko kesän kestävää Puistokonsertit-sarjaa.

19.06.2018 18:00-21:00
Ilmailunkatu 20, 33900 Tampere