Reconstructed – rikottuja ääniä -konsertti - Visit Tampere

Reconstructed – rikottuja ääniä -konsertti

Osana Museoiden yön ohjelmaa Työväenmuseo Werstaalla järjestetään sähkömusiikin konsertti Reconstructed – rikottuja ääniä. Konsertissa kuullaan ja nähdään audiovisuaalisia teoksia, jotka muusikko ja äänisuunnittelija Elmeri Pörsti on koostanut erilaisista äänimaisemista. Esiintymässä ovat Pörstin lisäksi myös Akseli Ronimus (lyömäsoittimet) ja Teppo Laitila (sähkökitara).

Reconstructedissa varten Pörsti on muokannut erilaisia äänimaisemia uudenlaisiksi ja yllättäväksi teoksiksi. Kaupunkitiloja tarkastelevissa teoksissa arkipäiväiset äänet muuttuvat tarttuviksi melodioiksi ja tunnelmalliseksi ambienssiksi. Syntynyt kokonaisuus haastaa tarkastelemaan ääniympäristöjä avoimin korvin. Teokset myös kannustavat etsimään kiinnostavia ääniä, jotka muuten hukkuisivat jokapäiväiseen äänimaisemaan.

Konsertissa esitettävien teosten pohjana on käytetty Sounds of Changes -hankkeessa tallennettuja äänimaisemia ja kuvamateriaalia. Sounds of Changes on Euroopan unionin rahoittama yhteistyöhanke, jossa tallennetaan erilaisia äänimaisemia ympäri Eurooppaa. Tallenteet ovat vapaasti kaikkien käytettävissä ja muokattavissa.

Suomessa Sounds of Changes -hankkeeseen osallistuu Työväenmuseo Werstas. Voit tutustua hankkeeseen Werstaan verkkosivuilla, tai hankkeen kotivisuilla.

Konsertti alkaa kello 20 ja kestää noin 45 minuuttia. Live-osuuden jälkeen teokset pyörivät Werstaalla non-stopina koko loppuillan ajan.

Sisäänpääsy konserttiin on vain Museoiden yön -tapahtumarannekkeella. Museokortti ei oikeuta sisäänpääsyyn.

Tervetuloa!

19.05.2018 20:00-21:00
6 Väinö Linnan aukio