OHJELMA JA TEOSESITTELYT:
Riki Hakulinen
Divertimento
I Andante ed lontano
II Moderato e pensieroso
III Allegro ed agile
I viulu: Alena Lavrenchuk
II viulu: Meri Kettunen
alttoviulu: Olivia Ojanen
sello: Aino Suikkanen
Tämän teoksen piti alun perin olla sarja 30–90 sekuntia kestäviä miniatyyreja. Tämä paljastui työstämisvaiheessa melko pian itsepetokseksi.
Mainittakoon myös, että teoksen sävelmassasta noin 35% on tuotettu koronaviruksen vaikutuksen alaisena. Jos siis olette kuulevinanne musiikin läpi syvällistä kärsimystä, tiedätte sen lähteen.
***
Erke Ovllá Eriksen
Ulbmil
sähkökitara: Erke Ovllá Eriksen
piano: Erika Koljonen
sello: Eero Vahtola
huilu: Anna-Lotta Pesonen
Halusin tehdä biisin, joka on perinteisessä A B A muodossa, ja jossa A:n ja B:n välillä on iso kontrasti. Tarkoitus oli tehdä biisi kitaralle ja pianolle, mutta säveltäessä huomasin, että sello ja huilu sopisi mainiosti mukaan. Biisi kertoo unelmista; niiden ajattelemisesta, matka niihin ja niitten tavoittamisesta. Matkan aikana tulee mutkia, estoja, hankaluuksia ja joskus voi tuntua, niin kuin työn määrä on liian raskas, ja että ei pysty siihen. Mutta kun muistelee miksi lähti tähän matkaan, niin se voi antaa sen tärkeän viimeisen potkun, että pääse tavoitteeseen.
***
Anna Hakula
Elokuu
Syyskuu
laulu: Maria Ahmed
piano: Viktor Pellia
Halusin tutkia liediä sävellysmuotona. Pianistin ja laulajan roolia, tekstin suhdetta musiikkiin. Tekstit olivat jo syntyessään herättäneet vahvoja aistimielikuvia, värejä, lämpötiloja, etäisyyksiä, syvyyksiä, tuntemuksia. Pyrin pitämään musiikin ja harmoniat yksinkertaisina, läpikuultavina. Musiikin muoto noudattaa runon dramatiikkaa. Antaa tilaa sanoille. Laulun pelkistyminen puheeksi vahvistaa tunnelmaa, kertojan rohkeutta olla hauras, auki.
***
Erika Koljonen
Echo
teksti: Christina Rossetti
solisti: Aino Kurki
sopraano: Iida Karisto, Olivia Ojanen ja Minea Varho
altto: Jenni Isoaho, Erika Koljonen, Viivi Kulmala
tenori: Erke Ovllá Eriksen, Eero Vahtola
basso: Sampo Harju, Timmo Takala, Veikko Valanne
Echo on ensimmäinen kuoroteokseni. Aloin säveltää sitä syksyllä 2021 ja se valmistui tämän kevään alussa. Löysin Christina Rossettin Echo-runon, pidin sen unenomaisuudesta ja lähdin hakemaan tätä samaa tunnelmaa sävellykseeni. Säveltäessäni halusin myös tuoda katkeransuloista makua yksittäisillä dissonansseilla, jotka hetkellisesti rikkovat rauhallisen tunnelman.
***
Yuiko Mukai
Twins
huilu: Anna-Lotta Pesonen
viulu: Janita Oksanen
Twins (2022) is inspired by the relationship of a duo. The two instruments, which began with D note as the sound of one life, and gradually try to become independent of each other. Sometimes in the same way, sometimes irregularly. Similar but different, different but similar. They have that kind of conflict.
***
Jenni Isoaho
Akaasan muistot
laulu: Olivia Ojanen
piano: Jenni Isoaho
Akaasan muistot on kappale musikaalista, jota sävellän. Se perustuu Siiri Enorannan romaaniin Nokkosvallankumous, joka kertoo tulevaisuuden saastuneesta maailmasta. Nokkoset on ryhmä lapsia, he kapinoivat sortoa vastaan ja koittavat selvitä maailmassa, jossa heillä ei ole mitään.
Tarinan päähenkilö Vayu kohtaa lapsuudenystävänsä Akaasan, jota luuli kuolleeksi. Akaasa ei halua uskoa tilanteen olevan todella niin huono kuin se on, vaikka on itse ollut vuosia pakkotyöleirillä. Akaasa haluaa sulkea silmänsä todellisuudelta ja koittaa saada Vayun muistelemaan menneitä, parempia aikoja.
***
Sanna Vähälä
Misunderstandings
huilu: Tuuli Orasuo
viulu: Essi Rintala
klarinetti: Miska Matero
alttosaksofoni: Paula Tervala
käyrätorvi: Asseri Väisänen
Väärinkäsitysten suhteen tulee jossain kohtaa vaihe, että ei enää järkytä, itketä, naurata, suututa, tms. Sitä alkaa jollakin tavalla välinpitämättömäksi, antaa väärinkäsitysten läiskiä poskille kuin räntäriekaleiden vastatuulessa, ja alkaa oikoa mutkia suoriksi välittämättä pikkuseikoista.
***
Luukas Hiltunen
Jousikvartetto nro 1 ’Kertomus kahdesta rakastavaisesta’
I In isolation, memories, grief, yearning (Erossa, muistot, suru, kaipaus):
Andante sostenuto e quasi misurando
II Intermezzo: Moderato ma non tanto, 5 min
Jousikvartetti ILME
I viulu: Maria Turunen
II viulu: Ida Hoefft
alttoviulu: Lauri Suni
sello: Eero Vahtola
Kestoltaan 40-minuuttinen neliosainen Jousikvartettoni nro 1 ’Kertomus kahdesta rakastavaisesta’ (2021–22) sai inspiraationsa Shakespearen ’Romeo ja Julia’-tragediasta. Ma 27.09.2021 käynnistynyt, yli seitsemän kuukautta kestänyt projekti päättyi la 07.05.2022.
Teoksen sävelkieli on kansallisromanttinen, melodisuudessaan kansanmusiikkiin viittova. Tässä konsertissa kuulemme kvartetosta ensimmäisen ja toisen osan. Jäljelle jäävät ovat kolmas ’Romanze, Reunion’ (Romanssi, jälleennäkeminen), Andante cantando e molto espressivo, sekä finaali ’Return’ (Paluu), Andante sostenuto – Allegro con brio – Largamente assai.
Ensimmäinen osa kuvaa erossa olevia rakastavaisia, surun ja kaipauksen tunteita. Toinen, soljuva ja laulava Intermezzo-osa on tarkoitettu välisoitoksi.
***
Lämpimästi tervetuloa upeaan sävellysopiskelijoiden konserttiin!
Vapaa pääsy
TAMK Musiikin Satamakadun sali
Satamakatu 17