Siirry sisältöön
Visit Tampere
Hae sivustolta

The Music Of Hans Zimmer & Others

Koronaviruksen vuoksi konsertin uusi ajankohta on 21.3.2021!
 
 
Suuri elokuvamusiikkiin keskittyvä sinfoniakonsertti syksyllä 2020! Teemakonsertti rakentuu
Hans Zimmerin elokuvamusiikin ympärille. Vuonna 1927 perustettu The State Academic
Symphony Orchestra of the Republic of Belarus 
-sinfoniaorkesteri, jota johtajaa
Yuri Karavaev, tuo mukanaan myös kuoron.

The Music of Hans Zimmer & Others -illan kappalevalikoima rakentuu pääosin
lukemattomia palkintoja Oscarista kahteen Golden Globeen ja neljään Grammyyn
voittaneen Hans Zimmerin sävellyksistä. Oman Hartwall Arenan konserttinsa vuonna 2017
loppuunmyyneen Zimmerin ohjelmistosta konsertissa kuullaan kappaleita esimerkiksi elokuvista
Leijonakuningas (The Lion King), Pirates of the CaribbeanGladiaattori (Gladiator),
Yön ritari (Dark Knight), Da Vinci -koodi (The Da Vinci Code) ja Interstellar.

Musiikin lisäksi konserteissa kuullaan myös mielenkiintoisia taustatarinoita elokuvista, joihin
Zimmer on ollut tekemässä musiikkia. Hans Zimmer on muun muassa muuttanut kokonaan
Gladiaattorit-elokuvan alkua yhdessä Ridley Scottin kanssa sekä salakuljettanut apartheidin
vastaisen sanoman Lion King -elokuvassa mukana olevaan laulun vieraskieliseen sanoitukseen
väittäen Disney -yhtiölle tekstin kertovan perhosista. Zimmerin elokuvamusiikkiklassikoiden
lisäksi konsertissa on mukana myös Ennio Morriconen ja Klaus Bladeltin sävellyksiä.

Kesto n. 90 min, konsertissa ei ole väliaikaa.

21.03.2021 19:00-20:30
Tampere-talo, Yliopistonkatu, Tampere

Lisää tapahtumia

G Livelab Tampere LIVE

01.10.2020 19:00-21:00
Puutarhakatu 1, Tampere, Suomi

Designtori syksy

02.10.2020 09:00-18:00
Tullikamarin aukio 2, Tampere, Suomi

Jack the Rooster live

02.10.2020 21:00-23:00
Satakunnankatu 13, Tampere, Suomi

Aallon viemä -veistosnäyttely

03.10.2020 11:00-15:00
Ilmarinkatu 35, 33500 Tampere, Suomi

Sirkus Faktori esittää: Simon Llewellyn ja Motör Circus

03.10.2020 12:00-16:00
Keskustori 4, 33100 Tampere, Suomi

Koko perheen saunailta Urkin Piilopirtillä

17.10.2020 15:00-21:00
Urkin Piilopirtti, Sasintie 400, Pinsiö, Suomi