Toinen minä - Raimo Utriaisen maalauksia - Visit Tampere

Toinen minä – Raimo Utriaisen maalauksia

Toinen minä – Raimo Utriaisen maalauksia 26.5.–11.8.2019 Emil Aaltosen museossa.

Kuvanveistäjä Raimo Utriainen (1927–1994) tunnetaan parhaiten konstruktivistisista veistoksista, jotka koostuvat ohuista, matemaattisen tarkasti asetelluista metallisäleistä. Abstraktien teosten levolliset muodot ja valossa väreilevät pinnat vievät ajatukset luonnonilmiöihin. Ne eivät kuitenkaan toista näkyvää, vaan perustuvat pinnanalaisiin muotoihin ja rytmeihin, joista näkyvä todellisuus rakentuu.

Raimo Utriaisella oli myös toinen minä. Samaan aikaan kun hän työsti kaikkein hienovireisimpiä veistoksiaan, hän teki suurikokoisia, väreiltään ja eleiltään voimakkaita maalauksia, usein viitteellisesti esittäviä. Ne olivat hänelle keino tuoda esiin kaikki ne sisäänsä kerrostuneet tunteet, joille hänen veistostensa askeettisessa minimalismissa ei ollut tilaa.

Suurin osa maalauksista syntyi 1980-luvulla, uuden ekspressiivisen maalaustaiteen kultakaudella. Raimo Utriainen oli tunnustetusti yksi modernin suomalaisen kuvanveiston suuria uudistajia. Hänen samanaikaisesti väkevät ja ilottelevat, toisinaan myös groteskit kankaansa kertovat hänen olleen ajan hermolla myös maalatessaan.

Yhteistyössä Raimo Utriaisen Taidesäätiö ja Emil Aaltosen museo.

26.05.2019 12:00-16:00
Emil Aaltosen museo, Mariankatu, Tampere

Lisää luettavaa

Vaihtuvia näyttelyitä Tampereella
Museot

Vaihtuvia näyttelyitä Tampereella

Katso lista ajankohtaisista vaihtuvista näyttelyistä!
Lue lisää
Taidetta gallerioissa ja kahviloissa
Näyttelyt

Taidetta gallerioissa ja kahviloissa

Tampereelta löytyy paljon taide-elämyksiä ympäri kaupunkia.
Lue lisää