Siirry sisältöön
Kartta

Tuhdimmat Tahdit tarjoaa: Bruce Kulickin kitaraklinikka Tampereen Hönö Baariin!

Legendaarinen kitaristi Bruce Kulick saapuu Hönö Baariin pitämään kitaraklinikan keskiviikkona 29. toukokuuta 2024! Illan aikana Bruce soittaa kappaleita uransa ajalta sekä kertoo niihin liittyviä tarinoita. Ilta on interaktiivinen ja yleisön on Brucen esittämien kappaleiden ja tarinoiden lomassa mahdollista kysyä artistilta kysymyksiä. Tapahtuma järjestetään yhdessä KISS Army Finlandin kanssa.

Bruce Kulick liittyi ikoniseen KISS-yhtyeeseen vuonna 1984 ja soitti yhtyeessä aina vuoteen 1996 asti ansaiten useita kulta- ja platinalevyjä. Brucen KISS-aikakauden levytykset pitivät sisällään muun muassa albumit Asylum (1985), Crazy Nights (1987) Hot In The Shade (1989), Revenge (1992) sekä legendaarisen livealbumin MTV UNPLUGGED (1996). Bruce Kulick tunnetaan myös studiomuusikkona ja hän on soittanut esimerkiksi Lordin levyillä. Lisäksi Kulick on kiertänyt ja äänittänyt useiden yhtyeiden kuten Meat Loafin, Michael Boltonin, Billy Squierin ja Don Johnsonin kanssa. Amerikkalaisen rockyhtyeen Grand Funk Railroadin riveissä Bruce soitti 23 vuoden ajan viime joulukuuhun 2023 asti.

klo 19:00

Ovet klo 18:00