Siirry sisältöön
Kartta

Etelä-Pohjanmaalla toimiva mieskuoro Jussit on pitäjissään valjastanut hevosensa, ottanut helavyönsä matkaan ja on parhaillaan lähestymässä hämäläisten suurta kaupunkia Tamperetta.

Hämäläisten edustuskuoro Tampereen Laulajat odottaa heitä Kalevan ratikkapysäkillä, josta häkeltyneet pohojalaaset saatetaan uuden ratikkateknologian avulla Puistotornin juhlasaliin.

Luvassa on laulujunkkareiden taisto, jossa ei vältytä kuoronjohtajien käsien sivaltavilta iskuilta eikä kuorojen tervehenkiseltä uholta.

Notta kerran me yhressä lauletahan, niin lauletahan sitten kunnolla; päättäväisesti kuin Isontalon Antti ja Rannanjärvi konsanaan.

Me tuodaan mustat makkarat, tuokaa te puukot.

Tampereen Laulajien ja Etelä-Pohjanmaan Mieslaulajien ”Jussien” yhteiskonsertti Yhressä kuullaan 6.4. klo 16 Puistotornin juhlasalissa.