Siirry sisältöön

Suomalaisia makuja

Henriksissä kohtaa uusi ja vanha, uudet trendit ja nuorekas henkilökunta yhdistettynä klassiseen miljööhön ja aitoihin makuihin. Henriksin lauantaibrunssi sisältää runsaan alkupalanoutopöydän, sekä herkullisen pää- että jälkiruoan pöytiin tarjoiltuna. Tarjolla on aina kaksi maistuvaa pääruokavaihtoehtoa. Etukäteen tilattuna brunssin saa myös noudettuna mukaan.

Pyymäen Oman bistrohenkisellä viikonloppubrunssilla alkupalat tarjoillaan noutopöydästä ja pääruoka valmistetaan tilauksen mukaan kattavasta pääruokavalikoimasta. Jälkiruokana tarjoillaan kakkua ja kahvia. Pyymäen Oman brunssi on tarjolla lauantaisin ja sunnuntaisin klo 10-14.

Kansainvälisiä makuja

Sunnuntai on Muusassa brunssipäivä. Välimeren, Lähi-idän ja pohjoisafrikkalaisen keittiön henki yhdistetään paikallisiin, puhtaisiin raaka-aineisiin. Sunnuntaibrunssin tarjonta on kattava läpileikkaus ravintolan makumaailmaan, olipa kyseessä sitten vegaaninen, gluteeniton tai sekaruokavalio. Brunssi on tarjolla klo 12–16.

Kulttuuriravintola Kivi tarjoilee brunssia lauantaisin ja kattaukset ovat klo 11 ja 13. Tarjolla on muun muassa salviakanaa, serranokinkkua ja marsalakastiketta, mausteisia makkaroita ja kasviscurrya. Myös monenlaiset Kiven tahnat ja levitteet ovat saaneet runsaasti kiitosta.

Espanjalaisiin makuihin pääsee tutustumaan Kauppahallin Heart of Spain -ravintolassa. Lauantaisin klo 9-16 tarjolla oleva brunssi on tarjolla myös kasvisvaihtoehtona.

Marangassa hemmotellaan kuohuviinin ystäviä vaihtuvalla skumppabrunssilla noin kerran kuukaudessa klo 12-17. Maranga julkaisee brunssimenut somekanavissaan noin viikkoa ennen. Kannattaa tehdä pöytävaraus!

Aasialaisten makujen maailmaan voi tutustua malesialaisravintola Borneon brunssilla Itsenäisyydenkadulla lauantaisin klo 11-16.

Perinteisen brunssin ystäville

Pella’s Café tarjoilee brunssia aivan Hämeenkadun varrella, suurten ikkunoiden takana. Brunssi koostuu muun muassa tuoreista leivistä ja muista leivonnaisista, juustovalikoimasta, jogurtista ja itsetehdystä myslistä, lämpimistä herkuista sekä makeista suupaloista. Brunssille pääsee lauantaisin ja sunnuntaisin klo 9–15.

Aivan kaupungin sydämestä, keskustorin kupeesta löytyy Aitoleipä, jonka monipuolinen brunssi tarjoillaan lauantaisin ja sunnuntaisin klo 10–15. Aitoleivän brunssiin on haettu ideoita ulkomailta, mutta reseptit ja raaka-aineet tulevat läheltä. Herkkuja notkuvasta pöydästä löytyy vaihtoehtoja niin vegaaneille kuin keliaakikoillekin. Aitoleivän brunssi on mahdollista varata myös Aitoleipä Pyynikistä.

Ravintola Puisto tarjoilee brunssia viikonloppuisin kello 9-14. Tarjolla on vaihtuvia luomupuuroja, Puiston leipurien tuoretta leipää, leivänpäällisiä, kasviksia ja hedelmiä, vaihtuvia juustoja, karjalanpiirakoita, munakasta ja pekonia. Lisäksi luonnonjogurttia, marjoja, hilloja, granolaa ja mysliä. Juomaksi Puiston omaa kahvia ja teetä sekä tuoremehuja. Brunssin kruunaa vohveli lisäkkeineen, joita saa paistaa niin monta kuin haluaa!

Kahvila Laikussa pääset maistelemaan herkullista brunssia niin arkena kuin viikonloppuisin. Monipuolinen brunssi tarjoillaan pöytiin ja herkut pääset itse valitsemaan valikoimasta. Miltä kuulostaisivat esimerkiksi vohvelit tai avokadoleipä?

Tunnelmalliset brunssipaikat

Café Pispalan brunssille kannattaa tehdä pöytävaraus – idyllisen puutalokahvilan brunssi on paikallisten suosiossa! Pöytiin tarjoiltavia annosvaihtoehtoja on muutamia, ja ne sisältävät perinteisiä aamiaisherkkuja, kuten amerikkalaisia pannukakkuja, munakokkelia, pekonia, hedelmiä ja jogurttia. Kahvia (ja Pispalan maisemia) saa santsata niin paljon kuin haluaa. Brunssia on tarjolla lauantaisin ja sunnuntaisin myöhään iltapäivään saakka.

Lillan Hotel & Kökin aamiainen on tunnelmallinen elämys! Useimmat tuotteista valmistetaan itse ja ne vaihtuvat säännöllisesti. Brunssille pääsee lauantaisin ja sunnuntaisin klo 11 ja 13. Erikoisruokavaliot huomioidaan tarvittaessa. Muista varata pöytä edellisenä päivänä!

Cafe Katto Finlaysonin katolla tarjoaa upeat näköalat ja maukkaan brunssin, täysin gluteenittomasti. Brunssia tarjoillaan sunnuntaisin klo 11 ja 14 välillä.

Tuulensuun Palatsin noin kerran kuukaudessa järjestettävä leffabrunssi kutsuu nauttimaan upeasta miljööstä, herkullisesta brunssista ja rakastetuista elokuvista.

Grand Hotel Tammerin brunssi tarjoillaan lauantaisin ja sunnuntaisin kahdessa eri kattauksessa kello 12 ja 14:30. Tarjolla on ruokaisia salaatteja, kala- ja äyriäisherkkuja, lämpimiä annoksia, raikkaita hedelmiä ja vihanneksia, unohtamatta klassisia brunssiherkkuja ja jälkiruokapöytää. Brunssin erikoisuuksia ovat marinoidut vihersimpukat sekä jälkiruokapöydän kuohkeat amerikkalaiset pannukakut.

Tarkistathan aukioloajat ja valikoiman aina ravintoloiden omilta kotisivuilta.