Tampereen joulun avaus 21.11.
Tampereen perinteinen joulun avaus järjestetään lauantaina 21.11. klo 16-18. Jouluparaati lähtee liikkeelle klo 16 pääkirjasto Metson luota jatkaen matkaa aina Keskustorille asti, jossa lasketaan yhdessä viimeiset sekunnit joulukuusen valojen sytyttämiseen.
Lavalla nähdään myös joulupukki sekä muuta ohjelmaa. Tänä vuonna ohjelma laajenee Keskustorilta Laikunpuiston puolelle ja ihmettelyä ja iloa on tarjolla klo 18 asti.
Tampereen Joulutori 21.11.–22.12.
Joulukuun ajan Keskustori on jälleen tunnelmallinen ja tuoksuva kylä, joka täyttyy käsityöläisten uniikeista luomuksista ja siitä aidosta joulun tunnelmasta!
Joulutori avautuu vaiheittain ja joulun tunnelmaa pääsee aistimaan jo lauantaina 21.11. Glögiravintolan ja Munkkikahvilan lisäksi osa elintarvikkeita ja käsitöitä myyvistä mökeistä ovat siitä lähtien avoinna aina 22.12. saakka. Lauantaista 28.11. lähtien kaikki mökit ovat avoinna joka päivä. Tänä vuonna joulutorilla voi myös saunoa 21.11. alkaen!
Laikunlavan ympäristö muuttuu tunnelmallisesti jääpuistoksi, jossa virittäydytään Tampereella maaliskuussa 2027 järjestettäviin taitoluisteluiden MM-kisoihin. Jääpuiston avajaisia vietetään lauantaina 21.11. ja puisto on avoinna 20.12. saakka päivittäin klo 9-21. Katso lisätiedot täältä.
Hae myös perinteinen Tampereen joululeima joulutervehdyksiisi joulutorilta tai Vapriikista!
Hiedanrannan joulun avaus 28.–29.11.
Hiedanrannassa järjestetään joulun avaus -tapahtumaviikonloppu 28.–29.11. klo 11-17, jolloin ohjelmassa on muun muassa joulutori, livemusiikkia, työpajoja ja herkuttelua tunnelmallisessa tehdas- ja kartanomiljöössä.
Tallipihan joulu 14.11.–23.12.
Piipahdus Tallipihalle kuuluu monen tamperelaisen joulunalusperinteisiin. Sen kauniit puutalot kätkevät sisäänsä ihania putiikkeja ja puoteja, joissa on paljon nähtävää sekä ostettavaa. Myös pihan kojuista löytyy kädentaitajien tuotteita pukinkonttiin. Vanhan tallin tiloihin taas avautuu joulun ajaksi tunnelmallinen Hohde joulukauppa.
Kuuluisaan Tallipihan Suklaapuotiin matkataan kaukaakin hakemaan herkkuja ja tunnelmoimaan. Lisäksi kannattaa poiketa myös Tallipihan nostalgisessa kahvilassa, jossa tuoksuvat glögi, piparkakut ja vastaleivotut leivonnaiset. Tallipihalle kannattaa suunnata koko perheen voimin, sillä vierailevat tähdet Pässipojat Torsti & Ensio sekä Vilho-aasi ja Lassi-poni ovat tavattavissa ulkotarhassa koko joulun ajan.
Palatsin joulu 17.11.–10.1.
Museo Milavida puetaan jälleen tunnelmalliseen jouluiseen asuun, ja Palatsin joulu vie kävijät 1800-luvun herrasväen joulun tunnelmaan. Nottbeckit – Tampereen kosmopoliitit -näyttelyä täydentävä kokonaisuus esittelee ajan jouluperinteitä, kuten juhlaruokia, koristeita, lahjoja ja joulunviettoa opastusten sekä esineiden ja tarinoiden kautta.
Lisäksi ohjelmassa on runsaasti tapahtumia, kuten joulukoristepajoja, konsertteja, teemaopastuksia, joulumyyjäiset ja yhteislaulutilaisuuksia.
Myös Tallipihan ja Milavidan välinen puistoalue saa kausivalaistuksen ja kuusien läheisyyteen keräytyy myös joukko metsäneläimiä.
Hämeenpuiston joulumarkkinat 20.–22.11.
Hämeenpuiston joulumarkkinat valtaa Hämeenpuiston pe-su 20.–22.11. Markkinoilla on mukana niin alkutuottajat, käsityöläiset, kuin erikoistuotteiden myyjät. Lisäksi maistuvat ruokaherkut ja mielenkiintoiset tuotteet kuuluvat perinteisille markkinoille.
Koiramäen joulu 11.–13.12. ja 18.–20.12.
Koiramäen joulu vie joulun tunnelmaan! Koiramäessä karkeloidaan, leikitään, herkutellaan ja tunnelmoidaan. Paikalla on monenlaisia tonttuja ja tietysti itse joulupukki. Koiramäki on taas täynnä hauskaa puuhaa ja tonttuista ohjelmaa!
Joululaulut Stadionilla 12.12.
Joulun rakastetuimmat laulut, lämmin glögi, joulutori ja ihmisten yhteislaulu täyttävät Tammelan stadionin lauantaina 12.12., kun uusi Joululaulut stadionilla -tapahtuma järjestetään ensimmäistä kertaa.
Esilaulajana stadionin lavalla toimii Harjun Kamarikuoron yli 30-henkinen kuoro ja iltaa viihdyttää seremoniamestari Mikko ”Tökä” Töyssy.
Samana päivänä Tammelan stadionilla järjestetään joulumyyjäiset klo 11-15.
Visit Tampere ei vastaa muutoksista. Tarkistathan viimeisimmän tiedon tapahtumanjärjestäjän omista kanavista.