Siirry sisältöön
Kartta

Koe havujen ja tervan tervehdyttävä vaikutus saunan lämmössä!

Männyn, kuusen ja katajan oksia ja eteerisiä öljyjä käytetään saunassa sekä koristeluun, löylyveteen, jalkakylpyyn että vihtoihin.

Ensin saunotaan ja otetaan kunnon löylyt katajavastalla vihtoen.

Välillä rauhoitutaan hengittelemällä mäntyvihdan läpi, se avaa tukkoista oloa ja tekee hyvää hengitysteille.

Kuusenhavuisella vihdalla haudotaan, painellaan ja kieritellään pitkin kehoa, sillä ei varsinaisesti vihdota.

Sitten pestään hiukset tervashampoolla ja keho tervasaippualla. Hunajaan sekoitetaan vähän paksua hautatervaa. Hunaja-tervaseos levitetään keholle. Löylyssä rauhallisesti hierotaan ihoa ja kipeitä lihaksia, samalla jalat kylpevät havuisessa jalkakylvyssä, jossa on erilaisten havujen lisäksi myös suolaa ja hunajaa.

Tervan tuoksu on kaikille tuttu ja tuo mieleen lapsuuteen liittyviä muistoja savusaunasta puuveneeseen.

Sauna on koristeltu havuilla, ja sinne luodaan havupuiden tai tervan tuoksuisia löylyjä. Sauna-aika tervahunajan kanssa on noin 20 minuuttia. Iho huuhdellaan, mutta mitään saippuapesua ei enää hoidon jälkeen tarvita.

Lepo 20 min nojatuolissa tai sohvalla pitkällään kuuluu hoitoon.

Sopii hyvin ihottumiiin sekä kuivalle ja atooppiselle iholle tehohoidoksi.

Männyn eteeriset öljyt avaavat hengitysteitä, ja kuusen rauhoittavat vaikutukset antavat hyvää oloa koko keholle.

Katso lisää