Siirry sisältöön
Kartta

Pyynikki

New Yorkilla on Keskuspuistonsa, mutta monessako kaupungissa on keskusmetsä? Pyynikin kaupunginosa kietoo käsivartensa korkealla moreeniharjun laella humisevan mäntymetsän ympärille, ja metsän siimeksessä on valaistuja lenkkipolkuja, raikasta ilmaa sekä henkeäsalpaavan kauniit maisemat yli järvien aina naapurikuntiin saakka. Pyynikin asukkaita hemmotellaan, sillä kaupungin syke on vain muutaman korttelin päässä, ja tekemistä riittää koko vuodeksi: talvella metsässä on valaistu hiihtolatu, ja kesäpäivinä kaupunginosan omalla hiekkarannalla on päivittäin rantaleijonien kokoontumisajot. Alueella on lisäksi kaupungin suosituin uimaranta ja kaupungin ainoa ulkominigolfrata. Pyynikin kesäteatterin pyörivä katsomo vetää kansalaisia kulttuurin ääreen vuosikymmenestä toiseen, ja kulttuurinautinnon tai hiihtolenkin voi kruunata kuuluisilla munkkikahveilla perinteikkään graniittinäkötornin juurella.

Pispala

Kun munkkikahvien painikkeeksi jatkaa kävelyä harjua pitkin, eteen avautuu kaupungin kuuluisin kaupunginosa, Pispala. Tampere ei olisi aikanaan vuonna 1937 huolinut koko työläiskaupunginosaa riesakseen, mutta harjun laelta kahteen suuntaan katsova talojen ja jyrkkien pikkukatujen palapeli on nykyisin yksi kylän rakastetuimpia sunnuntairetkikohteita ja halutuimpia asuinalueita. Rakennuskaavan suojelemaan kylämeininkiin kuuluu paljon kissoja, koiria, perheitä, kaikenkokoisia omakotitaloja, perinteisiä puisia pienkerrostaloja, ala-aste sekä peräti kolme päiväkotia, ravintoloita ja ruokakauppoja. Pohjoisrinteeltä näkyy jylhä Näsijärvi, etelärinne tarjoaa Pyhäjärven saaristoisen maiseman. Kuuluisimmat näköalat löytyy Pyykkimettän puistosta Pispalan harjulta. Alueella on lisäksi herkuttelijoille Café Pispala, joka tarjoilee kaupungin parhaimmat pannukakut, Pispalan Pulteri legendaarisine pihveineen sekä grillikioskien kunkku Vaakon Nakki joka palvelee yösyöjiäkin.

Tahmelassa on yksi kaupungin aarteista, yhteisöllinen vuokrakasvimaa-alue, sekä perheiden suosima matala hiekkaranta, jonka kyljessä on myös leikkipuisto. Reipas asukasyhdistys järjestää jokakeväiset katukarnevaalit, ja saunayhdistys ylläpitää maankuulua, yli satavuotiasta Rajaportin saunaa. Pispalaan pääsee kätevästi myös bussilla, sillä kaupungin joukkoliikenteen linjat ajavat Tahmelaan, Pispalanharjulle ja Pispalan valtatien halki myös läntisiin kaupunginosiin ja naapurikuntiin.